Siivoojien ympäristökoulutusta tehostetaan

Siivoojien ympäristökoulutusta tehostetaan 

 

13.03.2008, kello 08:45

Siivousalan henkilöstön ympäristöosaaminen halutaan saada uudelle tasolle. L&T on käynnistänyt laajan koulutusohjelman, jolla siivousalalla toimivien henkilöiden ympäristötietoutta syvennetään. Tavoitteena on, että L&T:n siivoushenkilöstö pystyy osaamisensa kautta osallistumaan entistä paremmin asiakaskohteiden ympäristöystävällisyyden kehittämiseen.

Kolmitasoisessa koulutuksessa perehdytään muun muassa jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen. Jo ensimmäisen vaiheen jälkeen koulutettu siivousalan ammattilainen osaa neuvoa asiakaskohteissa muun muassa jätemateriaalien lajittelussa. Lajittelun onnistuminen on tärkeää, jotta jätteet ohjautuisivat mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettäviksi.

”Ympäristövaikutusten vähentäminen on kaikille yhä tärkeämpää muun muassa ilmaston suojelemiseksi. Tästä syystä esimerkiksi jätteiden lajitteluun on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Siivousalan ammattilaisilla voi tulevaisuudessa olla merkittävä rooli esimerkiksi erilaisissa toimistoissa tiedonvälittäjinä ympäristöasioissa. Tämä monipuolistaa siivoojien työnkuvaa ja lisää työn mielekkyyttä”, sanoo tuotelinjajohtaja Eeva Lahtinen L&T:ltä.

Siivousalan ammattilaisten ympäristöosaamisen syventämiseen tähtäävät koulutukset käynnistyivät L&T:llä viime syksynä. Yhtiön tavoitteena on se, että seuraavan vuoden aikana noin 80 prosenttia esimiehistä ja valtaosa siivoojista olisi läpäissyt koulutuksen.

Lisätiedot:
tuotelinjajohtaja Eeva Lahtinen, L&T, p. 0500 605 346;
ympäristönhuollonasiantuntija Katja Laitinen, L&T, p. 050 385 6858