22.3.2010, 11:00
Lassila & Tikanoja palkkaa valtakunnallisesti satoja kesätyöntekijöitä. Kesätyöpaikkoja on tarjolla saman verran kuin aiempina kesinä, mutta hakijoiden määrä on kasvanut huomattavasti.
- Monella alalla on kesätyöpaikkoja yhtä vähän kuin viime kesänä, ja opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden on vaikea saada oman alan töitä, L&T:n rekrytoinnista arvioidaan syitä hakijamäärien kasvuun.
L&T:llä on tarjolla etenkin siivoustehtäviä ja kiinteistönhoitoa, mutta jonkin verran apuvoimia tarvitaan myös ympäristönhuollon tehtäviin, esimerkiksi jäteautonkuljettajiksi. Suurin osa kesätyöntekijöistä palkataan keväällä, mutta tilapäisiä ja osa-aikaisia työpaikkoja täytetään myös myöhemmin kesällä ja ympäri vuoden.
Hakemusten perusteella nuoret näyttävät tiedostavan, että kilpailu kesätyöpaikoista on tänäkin kesänä kovaa. Hakemukset on tehty huolella ja hakijat perustelevat niissä hyvin soveltuvuuttaan tehtäviin. Työkokemuksesta on etua, mutta tärkeintä on motivaatio ja kiinnostus alaa ja tehtävää kohtaan.
Hakijoiden taustat ovat monipuolistuneet ja kesätyönhakijoiden lisäksi liikkeellä on paljon muitakin työnhakijoita.
- Arvostus palvelualan töitä kohtaan on yleisesti lisääntynyt. Muista tehtävistä irtisanotut ja lomautetut haluavat ottaa selvää L&T:n tarjoamista työmahdollisuuksista, kun he pohtivat uusia uria. Siivouksen ja kiinteistönhoidon tehtävät houkuttelevatkin nyt aiempaa useammin työnhakijoita muilta aloilta. Samaan aikaan vaihtuvuus alalla on vähentynyt ja työsuhteet ovat entistä pysyvämpiä, sanoo rekrytointipäällikkö Katarina Cederlöf L&T:ltä.