L&T Biowatti uudistaa organisaatiotaan

L&T Biowatti uudistaa organisaatiotaan 

 

27.10.2009; 8:30

L&T Biowatti uudistaa organisaatiotaan vahvistaakseen asemaansa puupohjaisen bioenergian markkinoilla. Muutoksella tavoitellaan entistä kustannustehokkaampaa ja asiakaslähtöisempää toimintamallia.

L&T Biowatin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.12. alkaen Tomi Salo. Salo on toiminut aiemmin yhtiön metsäpalvelujohtajana. L&T Biowatin nykyinen toimitusjohtaja Kari Lahti jatkaa yhtiön hallituksen jäsenenä.

- Suomen sitoutuminen merkittävään kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseen tulee tarjoamaan paljon uusia mahdollisuuksia bioenergian markkinoilla. Koska puupohjaisesta bioenergiasta on tulossa merkittävä kasvunlähde suomalaisen metsätalouden ansaintaketjussa, haluamme olla entistä vahvemmin valtakunnallinen sillanrakentaja metsänomistajien ja energiantuottajien palvelutarpeiden välillä. Siksi keskitämme voimavaroja metsänomistajien palvelemiseen, toteaa L&T Biowatin toimitusjohtajana aloittava Tomi Salo.

L&T Biowatin liiketoiminta Suomessa on jatkossa jaettu Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen liiketoiminta-alueisiin. Liiketoimintapäälliköiksi on nimitetty 1.12. alkaen Tomi Vartiamäki (Etelä-Suomi), Mikko Heiskanen (Itä-Suomi) ja Juha Fränti (Pohjois-Suomi). Kansainvälisestä liiketoiminnasta vastaa 1.12. alkaen liiketoimintapäällikkö Jari Terävä.

L&T Biowatin metsäraaka-ainehankinnasta, metsäpalveluista ja niiden kehittämisestä vastaa yhtiössä jatkossa metsäpäällikkö. Metsäpäälliköksi on nimitetty 1.12. alkaen Pekka Moilanen. Yhtiön logistiikasta ja sen kehittämisestä vastaa 1.12. alkaen logistiikkapäällikkö Tomi Bremer.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Kari Lahti, L&T Biowatti, p. 050 598 8490
metsäpalvelujohtaja Tomi Salo (toimitusjohtaja 1.12. alkaen), L&T Biowatti, p. 050 385 0330