9.9.2009, 9.00
Jätemateriaalien hyödyntäminen pienentää ilmastonmuutosta kiihdyttävien päästöjen määrää. Kierrätyksen ja energiahyödyntämisen ansiosta jätemateriaaleilla vähennetään raaka-aineiden ja fossiilisten polttoaineiden tarvetta, jolloin päästöt supistuvat tuotantoketjussa.
Lassila & Tikanojan (L&T) uusioraaka-aine- ja polttoainetoimitukset pienensivät laskennallisesti vuonna 2008 Suomen hiilidioksidipäästöjä runsaalla kahdella miljoonalla tonnilla eli hieman runsaammin kuin vuotta aiemmin. Määrä vastaa noin puolta koko Suomen tieliikenteen tavarakuljetusten aiheuttamista päästöistä. Materiaalikierrätyksessä eniten päästöjä vähentää paperien, pahvien, muovien ja metallien kierrätys.
”Jätemateriaalien kierrättäminen takaisin raaka-aineiksi on ylivoimaisesti paras tapa päästöjen vähentämiseen ympäristönhuollossa. Jos kierrättäminen ei ole mahdollista, toiseksi paras tapa on valmistaa materiaalista kierrätyspolttoainetta, jolla korvataan fossiilisia polttoaineita mahdollisimman paljon sähköä antavassa energiantuotannossa lähinnä teollisuudessa. Eri jätehuoltoratkaisuilla on ilmastomielessä merkittäviä eroja, mikä tulee huomioida, kun linjataan alan tulevaisuutta Suomessa”, toteaa johtava asiantuntija Lassi Hietanen L&T:ltä.
L&T:n oman toiminnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt alenivat vuonna 2008 toiminnan kasvusta huolimatta. Päästöjä syntyi vuoden aikana noin 70 000 hiilidioksiditonnia. Päästöt vähenivät liki seitsemällä prosentilla edellisvuoteen verrattuna muun muassa kuljetusten tehostumisen ansiosta.
L&T:n toiminnan ilmastovaikutukset selvitetään vuosittain VTT:n luoman mallin avulla.
Lisätiedot:
johtava asiantuntija Lassi Hietanen, L&T, p. 050 385 8925
viestintäpäällikkö Mikko Saariaho, L&T, p. 0400 538 352