L&T Biowatti suunnittelee pellettitehdasta Suonenjoelle

L&T Biowatti suunnittelee pellettitehdasta Suonenjoelle 

 

17.09.2007, kello 13:00

L&T Biowatti suunnittelee puupellettitehtaan rakentamista Pohjois-Savoon Suonenjoelle. Hankkeen toteutuessa tehdas sijoittuu Iisvedelle ja tehtaan vuosikapasiteetiksi tulee alkuvaiheessa 30 000 tonnia pellettiä. Laitos tulisi työllistämään aluksi 5-6 henkilöä. Suurin osa raaka-aineena käytettävästä kutterilastusta saadaan viereiseltä Finland Laminated Timberin liimapuupalkkitehtaalta ja loput hankitaan ympäröivältä puunjalostusteollisuudelta.

Suonenjoen kaupunki on mukana hankkeen toteutuksessa ja näkee pellettitehtaan rakentamisen tukevan jo ennestään vahvaa mekaanisen puunjalostusteollisuuden keskittymää Suonenjoella.

Mikäli pellettimarkkinat kehittyvät jatkossa myönteisesti, suunnitelmissa on laajentaa raaka-ainevalikoimaa myöhemmin tuoreeseen sahanpuruun. Tämän mahdollisen kakkosvaiheen investoinnin myötä tehtaan kapasiteetti tulee yli kaksinkertaistumaan.

Lopulliset päätökset hankkeen toteuttamisesta on tarkoitus tehdä loppuvuoden 2007 aikana, jolloin laitos voisi olla tuotannossa vuoden 2008 loppupuolella.

Lisätietoja:
aluejohtaja Kari Lahti, L&T Biowatti, puh. 050 5988 490
kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki, puh. 040 7501 898