08.02.2006, kello 08:02
Lassila & Tikanojan liikevaihto kasvoi ja tulos oli odotetusti edellisvuotisella tasolla. Vuonna 2006 liikevaihdon kasvun arvioidaan jatkuvan ja tuloksen paranevan. Osakekohtainen tulos oli 0,70 euroa, osingoksi ehdotetaan 0,40 euroa.
L&T:n liikevaihto kasvoi vuonna 2005 lähes 12 % 377,4 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja oli 37,4 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 37,9 miljoonaa euroa.
Orgaaninen kasvu vahvistui selvästi. Toimintaa laajennettiin Venäjälle ja vuoden 2006 alussa Ruotsiin. Tulosta rasittivat metsäteollisuuden työtaistelu, ulkomaille laajentuminen ja polttoaineiden voimakas hinnannousu. Nopeaa kustannusten nousua ei saatu siirrettyä riittävässä määrin hintoihin. Vuoden viimeisestä neljänneksestä lähtien on kiinnitetty erityistä huomiota kustannusten johtamiseen ja tuottavuuden parantamiseen, ja toimenpiteet ovat vaikuttaneet vuoden 2006 alusta lähtien.
Ympäristöpalveluiden (jätehuolto, kierrätyspalvelut, ympäristötuotteet) liikevaihto oli 180,7 miljoonaa euroa. Se kasvoi noin 14 % sekä yritysostojen kautta että orgaanisesti. Suurin yrityskauppa oli pääkaupunkiseudulla toiminut Jäteässät Oy. Toimialan tulosta rasittivat polttoaineiden erittäin voimakas hinnannousu, kierrätyspolttoaineen myyntihintojen lasku ja metsäteollisuuden työtaistelu.
Kiinteistöpalveluiden (kiinteistönhoito ja siivouspalvelut) liikevaihto oli 142,9 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi noin 15 %, ja toimiala vahvisti markkina-asemaansa. Tulos parani. Siihen vaikutti sosiaalikustannusten poikkeuksellisen alhainen taso, tuotannon uudelleenorganisointi, uudet ohjaus- ja seurantajärjestelmät sekä loppuvuoden vähälumisuus.
Teollisuuspalveluiden (ongelmajätepalvelut, teollisuuden puhtaanapito, vahinkosaneeraus, jätevesipalvelut) liikevaihto oli 57,6 miljoonaa euroa, vain hieman suurempi kuin vuonna 2004. Metsäteollisuuden työtaistelujen ja säästöohjelmien takia teollisuuden puhtaanapidon liikevaihto jäi selvästi pienemmäksi kuin edellisenä vuonna. Kysyntä oli koko vuoden varsin epätasaista, ja toimialan tulos jäi selvästi tavoitteista.
Vuoden 2006 aikana keskeistä on tuottavuuden parantaminen ja kustannusten aikaisempaa tehokkaampi johtaminen. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan yli 10 prosenttia eli pitkän aikavälin tavoitteen mukaisesti. Tuloksen arvioidaan paranevan.