Hallituksen ehdotus

Hallituksen ehdotus 

Ehdotus yhtiön omien osakkeiden hankkimisvaltuutukseksi

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta (”Hankkimisvaltuutus”) seuraavin ehdoin:

Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä

Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu hankkimaan enintään 500.000 kappaletta (1,3 % koko osakemäärästä) yhtiön omia osakkeita yhtiön omalla vapaalla pääomalla.

Hankkimistapa ja osakkeesta maksettava vastike

Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (”Pörssi”) järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.

Osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen edellyttämällä tavalla.

Hankkimistarkoitus

Osakkeiden hankkimisen tarkoituksena on yhtiön pääomarakenteen kehittäminen ja/tai osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa, muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, osana yhtiön osakeperusteista palkitsemisjärjestelmää tai investointien rahoittaminen. Yhtiölle hankitut osakkeet voidaan joko pitää yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa edelleen.

Muut ehdot ja voimassaolo

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista.

Hankkimisvaltuutus on voimassa 18 kuukautta.


Helsingissä helmikuun 1. päivänä 2012


Lassila & Tikanoja Oyj

Hallitus