Lähiajan näkymät

Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-9/2008 

Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan noin 10 prosenttia. Operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan jossain määrin heikompi kuin viime vuonna. Ekokemin osakkeiden myyntivoiton ansiosta tulos on parempi kuin viime vuonna.

Ympäristöpalveluissa rakennus- ja metsäteollisuuden hiljentyminen vaikuttaa kuljetus- ja vastaanottovolyymeihin. Muilta osin Ympäristöpalveluiden loppuvuoden markkinanäkymä on vakaa. Ympäristöpalveluiden operatiivisen toiminnan koko vuoden liikevoiton arvioidaan toteutuvan hieman viimevuotista alemmalla tasolla.

Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluissa markkinanäkymät ovat edelleen vakaat. Kilpailutilanne pysyy kuitenkin haasteellisena ja talouden epävarmuus voi heijastua tilaustöiden määrään. Toimialan ulkomaantoimintojen tuloksen arvioidaan paranevan, mutta jäävän vielä tappiolliseksi. Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden operatiivisen toiminnan koko vuoden liikevoiton arvioidaan jäävän jonkin verran viimevuotisesta tasosta korkeampien sosiaalikustannusten vuoksi.

Teollisuuspalveluiden kysynnän voimakkaat vaihtelut jatkunevat myös vuoden viimeisellä neljänneksellä ja tuotannon sopeuttamistoimia jatketaan. Katsauskauden jälkeen on päätetty lopettaa toimialaan kuuluva tappiollinen maanpesuliiketoiminta. Tästä kirjataan viimeiselle vuosineljännekselle noin 2,6 miljoonan euron kertaluonteinen kulu. Toimialan operatiivisen toiminnan liikevoitto jää viimevuotisesta tasosta.

Toiminnan pääpaino on kannattavuuden parantamisessa. Investoinnit jäävät edellisvuotista alemmalle tasolle.


 


28.10.2008