Pääomanpalautuksen verotus

Tietoa pääomanpalautuksen verotuksesta Suomessa 

L&T maksaa osakkailleen pääomanpalautusta 0,55 euroa per osake vuodelta 2011. Kyseessä on varojen jako sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta, ja kun yhtiö jakaa varoja rahastosta osakkailleen, kysymyksessä on pääomanpalautus.

Pääomanpalautusta verotetaan luovutusvoittoa koskevien säännösten mukaan. Pääomanpalautuksesta ei ole pidätetty ennakonpidätystä maksuhetkellä.

Verotuksessa pääomanpalautus vaikuttaa kahdella tapaa:

1. Pääomanpalautuksen voitto

Pääomanpalautuksesta jää voittoa vain, jos pääomanpalautus on suurempi kuin kyseisen osakkeen hankintameno eli ostohinta. Näin ollen pääomanpalautuksesta harvoin jää verotettavaa voittoa.

Lassila & Tikanojalla on ollut 18.11.2004 rahastoanti, jossa yhdellä vanhalla osakkeella on saanut vastikkeetta yhden uuden osakkeen. Rahastoannissa ilmaiseksi saaduilla osakkeilla ei ole verotuksessa hankintamenoa. Näille osakkeille maksetusta pääomanpalautuksesta jää voittoa, joka lasketaan vähentämällä pääomanpalautuksesta hankintameno-olettama. Hankintameno-olettama on joko 20 tai 40 prosenttia pääomanpalautuksen määrästä riippuen siitä, onko osakkeet pääomanpalautuksen maksuhetkellä omistettu vähintään 10 vuoden ajan vai alle 10 vuotta. Voitto on veronalaista pääomatuloa. Vuonna 2012 pääomatulon veroprosentti on 30-32 %.

Voitto ei ole veronalaista tuloa, jos saat pääomanpalautuksia sekä myyt osakkeita, rahasto-osuuksia ja muuta tällaista omaisuutta yhteensä enintään 1 000 eurolla vuoden 2012 aikana.

Lassila & Tikanojan vuoden 2011 pääomanpalautuksesta ei jää voittoa ainakaan siinä tapauksessa, että olet hankkinut L&T:n osakkeesi pörssistä vuoden 2004 rahastoannin jälkeen.

2. Hankintameno pienenee

Pääomanpalautus pienentää osakkeen hankintamenoa. Jos osakkeen myy myöhemmin, hankintamenosta vähennettyä pääomanpalautusosuutta ei saa enää toistamiseen vähentää mahdollisesta luovutusvoitosta tai -tappiosta. Mahdollista luovutusvoittoa verotetaan voimassaolevan verokannan mukaan (vuonna 2012 30–32 %).

Mikäli käytetään hankintameno-olettamaa, pääomanpalautusta ei huomioida luovutusvoittoa laskettaessa.

Lisätietoja pääomapalautuksen verotuksesta sekä voimassaolevista pidätyksistä osoitteesta www.vero.fi > Syventävät vero-ohjeet > Henkilöasiakkaan tuloverotus > Pääomatulot > Pääomanpalautusten verotus - ohje henkilöasiakkaalle.

L&T:n osakkeenomistajia kehotetaan tutustumaan verohallinnon ohjeeseen sekä tarvittaessa olemaan suoraan yhteydessä lähimpään verotoimistoon.