Tarkastusvaliokunta

Tarkastusvaliokunta 

Valiokunnassa on vähintään kolme jäsentä. Hallitus valitsee valiokunnan jäsenet keskuudestaan vuosittain hallituksen toimikaudeksi. Tarkastusvaliokunnan jäsenten on oltava riippumattomia yhtiöstä ja vähintään yhden jäsenen on oltava riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Hallitus valitsee yhden jäsenistä valiokunnan puheenjohtajaksi niin ikään vuosittain hallituksen toimikaudeksi.

Tarkastusvaliokunnan jäsenillä on oltava valiokunnan tehtäväalueen edellyttämä pätevyys sekä riittävä asiantuntemus kirjanpidosta, laskentatoimesta ja tilinpäätöskäytännöistä.

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja on Eero Hautaniemi ja jäsenet Sakari Lassila ja Miikka Maijala.

Tarkastusvaliokunnalla on hallituksen vahvistama työjärjestys. Tarkastusvaliokunta kokoontuu säännöllisesti vähintään neljä kertaa vuodessa.

Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on:
• konsernin taloudellisen tilanteen ja rahoitustilanteen seuranta;
• yhtiön tilinpäätösraportoinnin prosessin seuranta;
• yhtiön taloudellisen raportointiprosessin valvonta;
• yhtiön sisäisen valvonnan, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallintajärjestelmien tehokkuuden seuranta;
• yhtiön sisäisen valvonnan toimintaperiaatteiden käsittely;
• yhtiön sisäisen tarkastuksen suunnitelmien ja raporttien käsittely;
• yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästään antaman selvityksen käsittely mukaan lukien siihen sisältyvän, taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteiden kuvaus;
• tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteisen tilintarkastuksen seuranta;
• yhtiön tilintarkastusyhteisön riippumattomuuden arviointi;
• yhtiön tilintarkastusyhteisön tarjoamien oheispalvelujen arviointi; 
• yhtiön tilintarkastajan valintaa koskevan päätösehdotuksen ja/tai suosituksen valmistelu;
• yhteydenpito tilintarkastajaan ja tilintarkastajan tarkastusvaliokunnalle laatimien raporttien käsittely;
• lakien ja määräysten noudattamisen arviointi.

Tarkastusvaliokunnalla oli seitsemän kokousta vuonna 2011. Jäsenten osallistumisprosentti oli 100.