Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2007

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2007 

 

31.7.2007 klo 8.00 

- Toisen neljänneksen liikevaihto 138,8 miljoonaa euroa, kasvu 28,0 %; liikevoitto 12,0 miljoonaa euroa, kasvu 8,9 %; osakekohtainen tulos 0,20 euroa (0,20 e)
- Tammi-kesäkuun liikevaihto 267,9 miljoonaa euroa, kasvu 28,2 %; liikevoitto 21,2 miljoonaa euroa, kasvu 5,9 %; osakekohtainen tulos 0,35 euroa (0,36 e)
- Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi yli 20 prosenttia, mutta osakekohtaisen tuloksen arvioidaan heikkenevän.

KONSERNIN LIIKEVAIHTO JA TULOS

Toisen neljänneksen liikevaihto ja tulos
Lassila & Tikanojan toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 138,8 miljoonaa euroa (108,4 milj. e). Liikevoitto oli 12,0 miljoonaa euroa (11,1 milj. e), mikä on 8,7 % liikevaihdosta (10,2 %). Liikevaihto kasvoi 28,0 %, josta 16,9 prosenttiyksikköä tuli yritysostoista.

Orgaaninen kasvu jatkui vahvana hyvin sujuneen uusmyynnin ansiosta. Teollisuuspalveluiden kysyntä jatkui erityisen vahvana. Liikevoittoa rasittivat yhteisyritys Salvor Oy:n tappiot (1,1 milj. e) ja vuonna 2008 käynnistyvän öljyn regenerointiliiketoiminnan suojaamiseksi hankittujen öljyjohdannaisten käypien arvojen laskennalliset muutokset (-0,5 milj. e).

Tammi-kesäkuun liikevaihto ja tulos
Kuuden kuukauden liikevaihto kasvoi 28,2 % 267,9 miljoonaan euroon (209,0 milj. e). Kasvusta 17,4 prosenttiyksikköä tuli yritysostoista. Osakekohtainen tulos oli 0,35 euroa (0,36 e).

Orgaaninen kasvu oli markkinoiden kasvua nopeampaa, ja yhtiön markkina-asema vahvistui. Tämä johtui ensi sijassa hyvin toimivasta tuotekehitys-, markkinointi- ja myyntitoiminnasta sekä teollisuuden vahvasta kysynnästä. Markkinoille tuotiin useita uusia palvelutuotteita. Liikevoittoa rasittivat yhteisyritys Salvor Oy:n tappiot (1,3 milj. e) sekä öljyjohdannaisten käypien arvojen laskennalliset muutokset (-1,7 milj. e). Yhteensä edellä mainitut erät alentavat tammi-kesäkuun osakekohtaista tulosta 0,07 euroa.

Avainlukuja

 

4-6 /2007

4-6 /2006

Muutos %

1-6 /2007

1-6 /2006

Muutos %

1-12 /2006

Liikevaihto, milj.€

138,8

108,4

28,0

267,9

209,0

28,2

436,0

Liikevoitto, milj.€

12,0

11,1

8,9

21,2

20,0

5,9

50,2

Liikevoittoprosentti

8,7

10,2

 

7,9

9,6

 

11,5

Voitto ennen veroja, milj. €

11,1

10,7

4,2

19,4

19,4

0

48,5

Osakekohtainen tulos, €

0,20

0,20

0

0,35

0,36

-2,8

0,90

EVA, milj. €

6,0

5,7

5,3

9,6

9,5

1,1

28,6



LIIKEVAIHTO JA TULOS TOIMIALOITTAIN

Ympäristöpalvelut

Huhti-kesäkuu

Ympäristöpalveluiden (jätehuolto, kierrätyspalvelut, L&T Biowatti, ympäristötuotteet) liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 72,2 miljoonaa euroa (51,7 milj. e) ja se kasvoi 39,7 %. Liikevoitto oli 8,1 miljoonaa euroa (7,8 milj. e).

Orgaaninen kasvu vahvistui edelleen, mikä johtui vahvasta uusmyynnistä. Kauden aikana tehtiin uusia merkittäviä palvelusopimuksia muun muassa tuottajayhteisöjen ja suurasiakkaiden kanssa. Jätehuollon tulos parani. Kierrätyspalveluiden tulosta painoi yhteisyritys Salvorin tappiollinen kaatopaikkarakennusliiketoiminta ja tämän liiketoiminnan myynnistä syntynyt myyntitappio. Myyntitappion lopullinen määrä selviää vuoden loppuun mennessä, kun kaikki keskeneräiset urakat on saatu valmiiksi. Keravan kaupungin kanssa solmittiin maanvuokrasopimus, joka mahdollistaa uuden laitoskokonaisuuden suunnittelun käynnistämisen. Toiminnan laajentamiselle on jo olemassa lainvoimaiset ympäristöluvat.

L&T Biowatin liikevaihto ja tulos kehittyivät suunnitellusti.

Jätehuoltotoiminta laajeni Moskovan alueella uuteen kaupunkiin toukokuussa, kun Sergiev Posadin kaupungin jätehuolto siirtyy asteittain L&T:n hoidettavaksi.

Ympäristötuotteiden tulos parani liikevaihdon vahvan kasvun ansiosta.

Tammi-kesäkuu

Ympäristöpalveluiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 138,0 miljoonaa euroa (98,8 milj. e) ja se kasvoi 39,7 %. Liikevoitto oli 16,7 miljoonaa euroa (15,1 milj. e).

Orgaaninen kasvu jatkui vahvana, ja kunnallisten kuljetusurakoiden määrä kasvoi. Kierrätyspalvelujen volyymit kasvoivat uusmyynnin ja kasvaneen laitoskapasiteetin ansiosta. Yhteisyritys Salvor Oy:n tappio kasvoi merkittävästi taloudellisesti epäonnistuneiden kaatopaikkojen rakentamis- ja sulkemisurakoiden takia. Yhtiö myi tappiollisen kaatopaikkarakennustoiminnan ja on ryhtynyt muihinkin korjaaviin toimenpiteisiin. Ympäristötuotteiden tulos oli vertailukauden tasolla.

Tampereen kierrätyslaitoksella otettiin käyttöön kapasiteetin laajennus. Joensuun uusi kierrätyslaitos valmistuu elokuussa sekä Turun ja Valkeakosken laitosten laajennukset loppuvuoden aikana. Venäjän Dubnan kierrätyslaitoksen arvioidaan valmistuvan ensi vuoden alussa. Ympäristölupatilanne on kehittynyt myönteisesti, vaikka ympäristöluvista tehdyt valitukset jossain määrin hidastavat laitos- ja käsittelyaluehankkeita. Uusien kierrätyslaitosten suunnittelua jatketaan.

Biowatti Oy:n osake-enemmistön osto toteutui 1.2.2007. L&T Biowatti on Suomen johtava uusiutuvia energialähteitä hyödyntävä bioenergia-alan yritys, joka harjoittaa puupolttoaineiden hankintaa, prosessointia, markkinointia ja toimittamista asiakkaille. L&T Biowatin liikevaihto ja tulos kehittyivät lähes suunnitellusti.

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

Huhti-kesäkuu

Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden (kiinteistönhoito ja siivouspalvelut) liikevaihto oli 48,7 miljoonaa euroa (41,2 milj. e), kasvua oli 18,0 %. Liikevoitto oli 1,7 miljoonaa euroa (1,5 milj. e).

Orgaaninen kasvu oli varsin hyvä, vaikka hintakilpailu oli kireää. Molempien tuotelinjojen Suomen toiminnan tulos parani, vaikka kiinteistönhoidon tulosta rasitti tappiollinen sähköasennusurakka. Ulkomaan toiminta oli edelleen odotetusti tappiollista.

Kesäkuun alussa ostettiin Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy ja Siivouspalvelu Ta-Bu Oy. Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva kiinteistöhuoltoyritys, jonka liikevaihto vuonna 2006 oli 6,5 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 65 henkilöä. Siivouspalvelu Ta-Bu Oy toimii sekä pääkaupunkiseudulla että Varkauden ympäristössä. Sen liikevaihto vuonna 2006 oli 5,3 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 200 henkilöä.

Tammi-kesäkuu

Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 97,4 miljoonaa euroa (82,4 milj. e), kasvua oli 18,2 %. Liikevoitto oli 2,8 miljoonaa euroa (2,8 milj. e).



Suomessa orgaaninen kasvu jatkui, ja erityisesti kasvoi kiinteistöteknisten palvelujen liikevaihto. Alkuvuonna leuto sää ei juurikaan parantanut tulosta, koska lumenauraustöistä on pääosin tehty alihankkijoiden kanssa kiinteähintaiset sopimukset etukäteen. Lisäveloitukset mahdollistavia lumenkuljetuksia ei juuri ollut. Siivouspalveluissa käynnistyi suuri määrä uusia sopimuksia, joiden aloituskustannukset heikensivät kannattavuutta.

Venäjällä ja Latviassa toiminta on organisoitu uudelleen. Latviassa myynti on sujunut hyvin, ja tuloksen odotetaan paranevan.

Ruotsissa on vuoden sisällä tehty kolme yritysostoa, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on kuluvana vuonna noin 30 miljoonaa euroa. Ruotsissa keskitytään nyt näiden yritysten integrointiin yhdeksi yritykseksi ja myyntiorganisaation rakentamiseen.

Toimialan ulkomaantoiminta oli tappiollista.

Teollisuuspalvelut

Huhti-kesäkuu

Teollisuuspalveluiden (ongelmajätepalvelut, teollisuuden puhtaanapito, vahinkosaneeraus, jätevesipalvelut) liikevaihto oli 19,1 miljoonaa euroa (16,5 milj. e). Se kasvoi 15,7 %. Liikevoitto oli 2,6 miljoonaa euroa (2,3 milj. e). Toimialan liikevoittoa rasittivat öljyjohdannaisten käypien arvojen laskennalliset muutokset 0,5 miljoonaa euroa.

Kaikkien tuotelinjojen liikevaihdon vahva orgaaninen kasvu jatkui. Kasvua edesauttoivat teollisuuden korkea käyttöaste, laajentunut palveluverkosto ja uudet asiakassopimukset, jotka perustuvat strategiseen kumppanuuteen ja sitä kautta tasaisempaan kysyntään. Myös kaikkien tuotelinjojen kannattavuus parani tuottavuuden nousun ja kiinteiden kulujen hallinnan ansiosta.

Yhteisyritys L&T Recoil Oy:n jäteöljyn regenerointilaitoksen rakentaminen aloitettiin.

Tammi-kesäkuu

Teollisuuspalveluiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 34,9 miljoonaa euroa (29,6 milj. e). Se kasvoi 17,6 %. Liikevoitto oli 2,7 miljoonaa euroa (3,1 milj. e).

Kaikkien tuotelinjojen liikevaihto kasvoi, voimakkaimmin vahinkosaneerauksen ja jätevesipalveluiden. Leudon talven johdosta kysyntä oli alkuvuonna kaikilla tuotelinjoilla vuodenaikaan nähden hyvä. Teollisuuden kysyntä ei tasaantunut vaan jatkui vahvana myös toisella vuosineljänneksellä. Toimialan markkina-asema on vahvistunut, mikä näkyy mm. suurten asiakassopimusten määrän kasvuna. Operatiivisen toiminnan tulosparannukseen vaikutti hyvän kysynnän lisäksi parantunut tuottavuus. Vahinkosaneerauksen palveluverkosto laajeni kahdelle uudelle paikkakunnalle.

Uusi nestemäinen kierrätyspolttoaine (ALF) tuotiin markkinoille korvaamaan regenerointiin ohjattava jäteöljy. Liikevoittoa pienensivät L&T Recoilin öljyjohdannaisten käypien arvojen laskennalliset muutokset 1,7 miljoonaa euroa. Öljyjohdannaisilla suojataan tulevan regenerointilaitoksen kannattavuutta tilanteissa, joissa öljyn hinta markkinoilla laskee voimakkaasti. Öljyjohdannaisten käypien arvojen muutokset vaikuttavat tulokseen vuosineljänneksittäin. Regenerointilaitoksen arvioidaan valmistuvan keväällä 2008.


RAHOITUS

Korollista vierasta pääomaa oli kauden lopussa 25,4 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Korolliset nettovelat, jotka olivat 104,9 miljoonaa euroa, kasvoivat 19,3 miljoonaa euroa vertailukaudesta ja 52,5 miljoonaa euroa vuoden alusta. Nettorahoituskulut olivat toisella vuosineljänneksellä 0,5 miljoonaa euroa suuremmat kuin vertailukautena ja tammi-kesäkuussa 1,2 miljoonaa euroa suuremmat. Korkokulut kasvoivat toisella vuosineljänneksellä 0,5 miljoonalla eurolla ja tammi-kesäkuussa 0,9 miljoonalla eurolla, mikä johtui korollisen vieraan pääoman kasvusta ja korkotason noususta. Koronvaihtosopimusten käypien arvojen muutoksia ei ollut toisella vuosineljänneksellä, mutta vertailukaudella niistä kirjattiin rahoitustuottoihin 0,1 miljoonaa euroa. Tammi-kesäkuussa koronvaihtosopimuksista ei myöskään syntynyt käyvän arvon muutoksia, vertailukaudella niistä kirjattiin rahoitustuottoihin 0,5 miljoonaa euroa. Nettorahoituskulut olivat 0,7 % (0,3 %) liikevaihdosta ja 8,4 % (3,0 %) liikevoitosta.

Koronvaihtosopimuksesta, johon yhtiö soveltaa IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa, kirjattiin käyvän arvon muutoksesta oman pääoman lisäykseksi tammi-kesäkuussa 0,2 miljoonaa euroa.

Omavaraisuusaste oli 42,2 % (46,3 %) ja gearing-prosentti 61,2 (55,4). Tammi-kesäkuussa liiketoiminnan rahavirta oli 24,7 miljoonaa euroa (24,2 milj. e), ja käyttöpääomaan sitoutui 5,8 miljoonaa euroa (7,4 milj. e).


INVESTOINNIT

Bruttoinvestoinnit olivat 64,7 miljoonaa euroa (23,8 milj. e). Investoinneista käytettiin noin 47,3 miljoonaa euroa yritysostoihin. Ostettujen yritysten yhteenlaskettu vuosiliikevaihto oli 87,3 miljoonaa euroa. Lisäksi rakennettiin tuotantolaitoksia sekä uusittiin koneita ja kalustoa.

Kesäkuun alussa ostettiin Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy ja Siivouspalvelu Ta-Bu Oy.
Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva kiinteistöhuoltoyritys, jonka liikevaihto vuonna 2006 oli 6,5 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 65 henkilöä. Siivouspalvelu Ta-Bu Oy toimii sekä pääkaupunkiseudulla että Varkauden ympäristössä. Sen liikevaihto vuonna 2006 oli 5,3 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 200 henkilöä.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä tehtiin seuraavat yritysostot:

Joulukuussa 2006 allekirjoitettiin sopimus Biowatti Oy:n osake-enemmistön (70 %) ostamisesta Ympäristöpalveluihin, ja kauppa astui voimaan 1.2.2007 kilpailuviranomaisten hyväksymisen jälkeen. L&T Biowatti on Suomen johtava uusiutuvia energialähteitä hyödyntävä bioenergia-alan yritys, joka harjoittaa puupolttoaineiden hankintaa, prosessointia, markkinointia ja toimittamista asiakkaille. Päätuotteita ovat metsä- ja puuteollisuuden puusivutuotteet sekä metsähakkeet. Biowatin vuoden 2006 liikevaihto oli 64,2 miljoonaa euroa, josta noin kaksi kolmasosaa muodostui biopolttoaineiden toimituksista ja yksi kolmasosa teollisuuden raaka-aineiden toimituksista.

Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluihin ostettiin tammikuussa ruotsalainen Skånsk All Service AB ja sen tytäryhtiöt Hygienutveckling AB ja Norjassa toimiva Hygienutvickling A/S. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli 10,8 miljoonaa euroa, josta suurin osa muodostuu elintarviketeollisuudelle tuotettavista hygieniapalveluista. Kiinteistönhoitoon ostettiin Kiinteistöhuolto Pentti Nissinen Oy.

Ympäristöpalveluiden kierrätyspalveluihin ostettiin loput Suomen Keräystuote Oy:n osakkeista. Lassila & Tikanoja omisti ennestään Suomen Keräystuotteesta 94,5 %.


HENKILÖSTÖ

Henkilöstömäärä oli tammi-kesäkuussa kokopäiväisiksi muutettuna keskimäärin 7.398 (6.698). Kauden lopussa Lassila & Tikanojan palveluksessa oli kokopäiväisiä ja osa-aikaisia yhteensä 9.486 (8.542) henkilöä. Heistä työskenteli muualla kuin Suomessa 2.274 (1.490) henkilöä.


OSAKKKEET JA OSAKEPÄÄOMA

Vaihto ja kurssi
Yhtiön osakkeen vaihto Helsingin Pörssissä tammi-kesäkuussa oli 9.482.125 kappaletta, mikä on 24,6 % (17,8 %) osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä. Vaihdon arvo oli 235,8 miljoonaa euroa. Korkein hinta oli 27,96 euroa ja alin 20,78 euroa. Kauden päätöskurssi oli 25,10 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo oli kauden lopussa 971,8 miljoonaa euroa (621,5 milj. e).

Osakepääoma
Vuoden 2007 alussa yhtiön rekisteröity osakepääoma oli 19.264.087 euroa. Vuoden 2007 aikana 2002C-optio-oikeuksilla on merkitty yhteensä 187.916 osaketta. Merkintöjen jälkeen yhtiön osakepääoma on 19.358.045 euroa ja osakkeiden lukumäärä 38.716.090.

30.7.2007 hallitus hyväksyi 35.539 uuden osakkeen merkinnän 2002C-optio-oikeuksilla. Näiden merkintöjen seurauksena yhtiön rekisteröity osakepääoma nousee 17.769,50 eurolla 19.375.814,50 euroon ja yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 38.751.629 osakkeeseen osakepääoman korotuksen tultua merkityksi kaupparekisteriin.

Optio-ohjelmat 2002 ja 2005
2002A- ja 2002B-optio-oikeuksien merkintäajat ovat päättyneet. 2002C-optio-oikeuksia on laskettu liikkeelle 280.000 kappaletta. Avainhenkilöt ovat merkinneet niistä 274.000 kappaletta. 20.7.2007 mennessä 2002C-optio-oikeuksilla on merkitty 241.155 osaketta. Vielä ulkona olevilla 2002C-optio-oikeuksilla voidaan merkitä enintään 32.845 osaketta, mikä on 0,1 % yhtiön osakemäärästä. Merkintäaika niillä päättyy 30.10.2007. Merkintähinta on 11,46 euroa. 2002C-optiot ovat olleet listattuina Helsingin Pörssissä 2.5.2006 lähtien.

Vuonna 2005 laskettiin liikkeelle 600.000 optio-oikeutta, joista kukin oikeuttaa merkitsemään yhden Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeen. 165.000 2005A-optio-oikeutta on 26 avainhenkilön hallussa, 195.000 2005B-optio-oikeutta 35 avainhenkilön hallussa ja 230.000 2005C-optio-oikeutta 41 avainhenkilön hallussa. Lassila & Tikanoja Oyj:n kokonaan omistaman tytäryhtiön L&T Advance Oy:n hallussa on 5.000 2005A-optio-oikeutta ja 5.000 2005B-optio-oikeutta.

Merkintähinta 2005A-optioilla on 14,22 euroa, 2005B-optioilla 16,98 euroa ja 2005C-optioilla 26,87 euroa. 2005-optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden osuus on 1,5 % yhtiön tämänhetkisestä osakemäärästä. Merkintäaika 2005A-optioilla alkaa 1.11.2007.

Osakkeenomistajat
Yhtiöllä oli kauden lopussa 4.795 (4.538) osakkeenomistajaa. Hallintarekisteröidyn omistuksen osuus oli 15,1 % (9,2 %) osakemäärästä.

Hallituksen valtuudet
Hallituksella ei ole valtuuksia osakeanteihin eikä vaihtovelkakirjan tai optiolainan liikkeeseen laskemiseen. Hallituksella ei myöskään ole valtuuksia omien osakkeiden hankkimiseen eikä luovuttamiseen.


YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

26.3.2007 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. – 31.12.2006 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2006 maksetaan osinkoa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,55 euroa osakkeelta, yhteensä 21,2 miljoonaa euroa. Osingonmaksupäivä oli 5.4.2007.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi. Hallitukseen valittiin uudelleen seuraavan yhtiökokouksen loppuun saakka Lasse Kurkilahti, Juhani Lassila, Juhani Maijala ja Soili Suonoja sekä uutena jäsenenä Eero Hautaniemi.

Tilintarkastajaksi valittiin PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö. Päävastuullinen tilintarkastaja on KHT Heikki Lassila.

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi vastaamaan sisällöllisesti uutta osakeyhtiölakia. Lisäksi yhtiöjärjestyksestä poistettiin vähimmäis- ja enimmäispääomaa ja osakkeiden lukumäärää koskeva pykälä.

Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi uudelleen puheenjohtajaksi Juhani Maijalan ja varapuheenjohtajaksi Juhani Lassilan.


YHTEENVETO MUISTA AML 2:7:N MUKAISISTA PÖRSSITIEDOTTEISTA

23.7.2007 julkisti tiedotteen, jonka mukaan koko vuoden tuloksen arvioidaan heikkenevän edellisvuotisesta, vaikka operatiivisen toiminnan tuloksen arvioidaan säilyvän vuoden jälkipuoliskolla samalla tasolla kuin viime vuonna. Aikaisemmin yhtiö oli arvioinut koko vuoden tuloksen paranevan. Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan edelleen kasvavan selvästi yli 20 prosenttia.

 
LÄHIAIKOJEN EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ

Merkittävimpänä lähiaikojen epävarmuustekijänä pidetään sitä, että Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden ulkomaan yksiköiden tulosta ei saada parannettua suunnitellussa aikataulussa. Lupaprosessien hitaus voi viivästyttää suunniteltujen kierrätyslaitosinvestointien toteuttamista sekä Suomessa että Venäjällä. L&T Recoilin toimintaan liittyvien öljyjohdannaisten käypien arvojen muutokset riippuvat öljyn maailmanmarkkinahintojen kehityksestä, ja niillä saattaa olla merkittävä vaikutus Teollisuuspalveluiden liikevoittoon. Hiilidioksidipäästöoikeuden hinnan vaihtelut vaikuttavat merkittävästi L&T Biowatin puupohjaisten polttoaineiden kysyntään, joskin kuluvana vuonna päästöoikeuden hinta ei juuri enää voi laskea. Yhteisyritys Salvorin myydyn kaatopaikkarakentamisliiketoiminnan myyntitappion lopullinen suuruus selviää keskeneräisten urakoiden valmistuttua kuluvan vuoden loppuun mennessä.


LOPPUVUODEN NÄKYMÄT

Näkymät Lassila & Tikanojan markkinoilla ovat edelleen pääosin hyvät. Ympäristöpalveluiden kysyntä pysyy Suomessa vahvana vanhojen kaatopaikkojen sulkeutuessa marraskuun loppuun mennessä ja jätelainsäädännön muutosten johdosta. Kasvava laitoskapasiteetti ja monipuolinen palvelutarjonta vahvistanee L&T:n asemaa markkinoilla.

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelujen markkinanäkymät ovat Suomessa kohtuulliset ulkoistamisten jatkuessa, joskin kilpailutilanne on varsin haasteellinen ja marginaalit pysyvät tiukkoina. Siivouksen ulkomaan toimintojen koko vuoden tulos on tappiollinen, mutta tappion arvioidaan pienenevän edellisvuotisesta.

Teollisuuspalveluiden markkinanäkymät ovat varsin positiiviset. Kysyntä näyttää jatkuvan vahvana ja L&T:n asema markkinoilla on edelleen vahvistumassa.

Päästöoikeuden hinta (euroa/hiilidioksiditonni) vaikuttaa merkittävästi uusiutuvien energialähteiden hinnanmuodostukseen ja sitä kautta kysyntään. Vuoden 2008 alusta alkavan uuden päästökauppakauden hintataso on tällä hetkellä merkittävästi nykyistä korkeampi. Tämän arvioidaan parantavan uusiutuvien energialähteiden kilpailukykyä ja normalisoivan ostovolyymit vuoden 2008 alussa. Suomen hallituksen hallitusohjelmassa on metsähakkeen hyödyntämisen lisääminen nostettu keskeiseen asemaan, kun uusiutuvien energialähteiden osuutta pyritään kasvattamaan.

L&T Biowatti vahvistaa kuluvana vuonna raaka-aineiden hankintaa, kasvattaa varastoja,  parantaa toimituskykyään ja varautuu näin kysynnän vahvistumiseen vuonna 2008. 

Vuoden jälkipuoliskon aikana saatetaan valmiiksi Joensuun kierrätyslaitos sekä Turun ja Valkeakosken laitosten kapasiteetin lisäys. Venäjän Dubnan laitos valmistuu alkuvuonna 2008. Uusien laitosten suunnittelua jatketaan. Jo tehtyjen yritysostojen ja muiden investointipäätösten johdosta koko vuoden investoinnit ylittävät viime vuoden tason.

Orgaanisen kasvun arvioidaan säilyvän hyvällä tasolla. Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi yli 20 prosenttia, mutta osakekohtaisen tuloksen arvioidaan heikkenevän. Vuoden jälkipuoliskon operatiivisen toiminnan tuloksen arvioidaan säilyvän samalla tasolla kuin viime vuonna. Viime vuoden jälkimmäisen vuosipuoliskon liikevoittoa paransivat kuitenkin kertaluontoiset myyntivoitot ja öljyjohdannaisten laskennalliset arvonmuutokset, yhteensä 2,9 miljoonaa euroa.



TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ 1.1. – 30.6.2007  

LAATIMISPERIAATTEET

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34, Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti noudattaen vuositilinpäätöksen 31.12.2006 laatimisperiaatteita. Osavuosikatsausta laadittaessa on noudatettu 31.3.2007 voimassaolevia IFRS-standardeja ja -tulkintoja. Uusilla vuonna 2007 voimaan astuneilla IFRIC-tulkinnoilla (7-10) ei ole ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRS 7 (voimassa 1.1.2007 jälkeen) ei vaikuta tämän osavuosikatsauksen tietoihin, koska tämä on tilinpäätöslyhennelmä. Kirjatut tuloverot perustuvat vuoden arvioituun keskimääräiseen tuloveroasteeseen, jonka odotetaan toteutuvan koko tilikaudella.

Konsernitilinpäätös ei sisällä 1.6.2007 ostettujen Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy:n ja Siivouspalvelu Ta-Bu Oy:n 1.-30.6.2007 tuloslaskelmaa eikä tasetta, koska niiden hankintahetken välitilinpäätökset valmistuvat vasta konsernin välitilinpäätöksen 30.6.2007 valmistumisen jälkeen.

Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää L&T:n johdolta sellaisten arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen laadintahetken varojen ja velkojen sekä tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Toteumat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista.

Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.

TULOSLASKELMA

1000 €

4-6
/2007

4-6
/2006

1-6
/2007

1-6
/2006

1-12
/2006

           

LIIKEVAIHTO

138 759

108 430

267 872

208 994

436 004

Myytyjä suoritteita vastaavat kulut


-119 485


-92 253


-231 927


-179 069


-367 968

BRUTTOKATE

19 274

16 177

35 945

29 925

68 036

Liiketoiminnan muut tuotot

986

253

1 628

856

4 702

Myynnin ja markkinoinnin kulut


-3 888


-3 233


-7 710


-6 205


-12 844

Hallinnon kulut

-2 950

-1 964

-5 889

-4 205

-8 660

Liiketoiminnan muut kulut

-1 382

-176

-2 773

-351

-1 049

LIIKEVOITTO

12 040

11 057

21 201

20 020

50 185

Rahoitustuotot

464

446

779

987

1 509

Rahoituskulut

-1 388

-837

-2 555

-1 579

-3 208

Osuus osakkuusyritysten tuloksesta

       


18

VOITTO ENNEN VEROJA

11 116

10 666

19 425

19 428

48 504

Tuloverot

-3 332

-2 897

-5 575

-5 382

-13 249

TILIKAUDEN VOITTO

7 784

7 769

13 850

14 046

35 255

           

Tilikauden voiton
jakautuminen:

         

Emoyhtiön omistajille

7 704

7 580

13 598

13 729

34 613

Vähemmistölle

80

189

252

317

642


Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos:

Osakekohtainen tulos, e

0,20

0,20

0,35

0,36

0,90

Laimennettu osakekohtainen tulos, e


0,20


0,20


0,35


0,36


0,90



TASE

1000 €

6/2007

6/2006

12/2006

       

VARAT

     

Pitkäaikaiset varat

     

Aineettomat hyödykkeet

     

Liikearvo

125 815

103 719

106 611

Aineettomat hyödykkeet yrityskaupoista

32 137

10 035

9 893

Muut aineettomat hyödykkeet

9 138

7 444

7 903

Yhteensä

167 090

121 198

124 407

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

     

Maa-alueet

3 251

4 900

3 215

Rakennukset ja rakennelmat

36 478

38 770

38 239

Koneet ja kalusto

93 127

93 085

90 397

Muut aineelliset hyödykkeet

288

49

 174

Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat

4 227

1 656

2 013

Yhteensä

137 371

138 460

134 038

Muut pitkäaikaiset varat

     

Osuudet osakkuusyrityksissä

3

3

3

Myytävissä olevat sijoitukset

2 976

2 927

2 954

Rahoitusleasingsaamiset

3 435

3 086

3 174

Laskennalliset verosaamiset

466

502

425

Muut saamiset

226

197

229

Yhteensä

7 106

6 715

6 785

       

Pitkäaikaiset varat yhteensä

311 567

266 373

265 230

       

Lyhytaikaiset varat

     

Vaihto-omaisuus

8 669

4 235

4 315

Myyntisaamiset ja muut saamiset

72 523

55 840

58 094

Ennakkomaksut

2 274

2 121

155

Myytävissä olevat sijoitukset

3 295

1 997

13 955

Rahavarat

10 014

5 250

10 835

Lyhytaikaiset varat yhteensä

96 775

69 443

87 354

       

VARAT YHTEENSÄ

408 342

335 816

352 584

       

OMA PÄÄOMA JA VELAT

     

OMA PÄÄOMA

     

Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma

     

Osakepääoma

19 358

19 207

19 264

Ylikurssirahasto

49 725

46 842

47 666

Muut rahastot

163

282

326

Kertyneet voittovarat

85 942

72 087

72 291

Tilikauden voitto

13 598

13 729

34 613

Yhteensä

168 786

152 147

174 160

Vähemmistön osuus

2 706

2 481

2 709

OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ

171 492

154 628

176 869

       

VELAT

     

Pitkäaikaiset velat

     

Laskennalliset verovelat

30 221

19 321

22 350

Eläkevelvoitteet

457

265

352

Varaukset

806

723

936

Korolliset velat

64 360

58 534

59 031

Muut velat

484

385

431

Yhteensä

96 328

79 228

83 100

       

Lyhytaikaiset velat

     

Korolliset velat

53 892

34 310

18 231

Ostovelat ja muut velat

86 155

66 928

73 174

Verovelat

304

443

938

Varaukset

171

279

272

Yhteensä

140 522

101 960

92 615

VELAT YHTEENSÄ

236 850

181 188

175 715

       

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

408 342

335 816

352 584



RAHAVIRTALASKELMA

1000 €

6/2007

6/2006

12/2006

       

LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA

     

Tilikauden voitto

13 850

14 046

35 255

Liiketoiminnan rahavirran oikaisut

     

Verot

5 575

5 382

13 249

Poistot ja arvonalentumiset

15 821

13 800

28 155

Rahoitustuotot ja –kulut

1 776

592

1 699

Muut

1 199

-666

-2 447

Tulorahoitus ennen käyttöpääoman muutosta

38 221

33 154

75 911

       

Käyttöpääoman muutos

     

Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos

-5 645

-9 647

-8 380

Vaihto-omaisuuden muutos

-1 097

541

541

Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos

967

1 699

9 585

Käyttöpääoman muutos

-5 775

-7 407

1 746

       

Maksetut korot

-1 859

-890

-2 925

Saadut korot

636

189

938

Maksetut verot

-6 565

-813

-5 776

LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA

24 658

24 233

69 894

       

INVESTOINTIEN RAHAVIRTA

     

Ostetut konserniyritykset vähennettynä hankintahetken rahavaroilla

-38 622

-7 049

-10 658

Investoinnit aineellisin ja aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin

-16 413

-13 164

-34 878

Aineellisten ja aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden myynnit

2 888

1 400

13 727

Investoinnit myytävissä oleviin sijoituksiin

-102

337

 

Muiden pitkäaikaisten saamisten muutos

24

36

-7

Myytävissä olevien pitkäaikaisten sijoitusten myynnit

45

47

353

Saadut osingot investoinneista

 

4

 9

INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA

-52 180

-18 389

-31 454

       

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA

     

Osakeannista saadut maksut

2 153

253

1 018

Lyhytaikaisten lainojen nostot

20 352

2 269

-14 525

Pitkäaikaisten lainojen nostot

30 000

15 000

15 000

Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut

-15 037

-8 116

-7 041

Maksetut osingot

-21 360

-15 257

-15 339

RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA

16 108

-5 851

-20 887

       

LIKVIDIEN VAROJEN NETTOMUUTOS

-11 414

-7

17 553

Likvidit varat tilikauden alussa

24 790

7 252

7 252

Valuuttakurssien muutosten vaikutus

-66

2

-15

Myytävissä olevien lyhytaikaisten sijoitusten käyvän arvon muutos

-1

   

LIKVIDIT VARAT TASEESSA TILIKAUDEN LOPUSSA

13 309

7 247

24 790



Likvidit varat


1000 €


6/2007


6/2006


12/2006

       

Rahavarat

10 014

5 250

10 835

Myytävissä olevat lyhytaikaiset sijoitukset

3 295

1 997

13 955

Yhteensä

13 309

7 247

24 790



OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA

               

1000 €

Osake-pääoma

Ylikurssi
rahasto

Arvon-
muutos-
ja muut
rahastot

Kerty-
neet
voitto-
varat

Emoyhtiön
omistajille
kuuluva
oma
pääoma

Vähem-
mistön
osuus

Oma
pääoma
yhteensä

               

OMA PÄÄOMA
1.1.2007

19 264

47 666

326

106 904

174 160

2 709

176 869

Suojausrahasto,
käyvän arvon
muutos

   

207

 

207

 

207

Myytävissä olevat
lyhytaikaiset
sijoitukset,käyvän
arvon muutos

   

-7

 

-7

 

-7

Muuntoerot

   

-363

 

-363

-1

-364

Suoraan omaan
pääomaan
kirjatut tuotot ja
kulut

   

-163

 

-163

-1

-164

Tilikauden voitto

     

13 598

 

252

 

Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut

   

-163

13 598

13 435

251

13 686

Optiopalkitseminen

             

Merkinnät
2002-optioilla

94

2 059

   

2 153

 

2 153

Kulukirjaus optioista

     

228

228

 

228

Osingonjako

     

-21 190

-21 190

-180

-21 370

Vähemmistön
osto

         

-74

-74

OMA PÄÄOMA
30.06.2007

19 358

49 725

163

99 540

168 786

2 706

171 492

               

OMA PÄÄOMA
1.1.2006

19 189

46 606

-179

 87 250

152 866

2 166

155 032

Suojausrahasto,
käyvän arvon
muutos

   

425

 

425

 

425

Myytävissä olevat
lyhytaikaiset
sijoitukset,käyvän
arvon muutos

   

1

 

1

 

1

Muuntoerot

   

35

 

35

-1

34

Suoraan omaan
pääomaan kirjatut tuotot ja kulut

   

461

 

461

-1

460

Tilikauden voitto

     

13 729

13 729

316

14 045

Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut

   

461

13 729

14 190

315

14 505

Optiopalkitseminen

             

Merkinnät 2002-
optioilla

18

236

   

254

 

254

Kulukirjaus optioista

     

192

192

 

192

Osingonjako

     

-15 355

-15 355

 

-15 355

OMA PÄÄOMA
30.06.2006

19 207

46 842

282

85 816

152 147

2 481

154 628



TUNNUSLUVUT

 

4-6
/2007

4-6
/2006

1-6
/2007

1-6
/2006

1-12
/2006

           

Osakekohtainen tulos, €

0,20

0,20

0,35

0,36

0,90

Laimennettu osakekohtainen tulos, €

0,20

0,20

0,35

0,36

0,90

Liiketoiminnan rahavirta/osake, €

0,40

0,32

0,64

0,63

1,82

EVA, milj. €

6,0

5,7

9,6

9,5

28,6

Bruttoinvestoinnit, 1000 €

17 516

8 675

64 701

23 833

47 162

Poistot, 1000 €

8 103

6 812

15 821

13 800

28 155

           

Oma pääoma/osake, €

   

4,36

3,96

4,52

Oman pääoman tuotto, %

   

15,9

18,1

21,2

Sijoitetun pääoman tuotto, %

   

16,1

17,3

21,0

Omavaraisuusaste, %

   

42,2

46,3

50,4

Gearing, %

   

61,2

55,4

29,7

Korolliset nettovelat, 1000 €

   

104 943

85 596

52 471

Henkilöstö kokopäiväiseksi muutettuna keskimäärin

   


7 398


6 698


6 775

Henkilöstö, kokopäiväiset ja osa-aikaiset yhteensä

   


9 486


8 542


8 328

           

Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä, 1000 kpl

         

keskimäärin kauden aikana

   

38 587

38 392

38 445

kauden lopussa

   

38 716

38 414

38 528

keskimäärin kauden aikana, laimennettu

   


38 824


38 562


38 601



SEGMENTTIRAPORTOINTI

LIIKEVAIHTO

1000 €

4-6
/2007

4-6
/2006

Muutos
%

1-6
/2007

1-6
/2006

Muutos %

1-12
/2006

               

Ympäristöpalvelut

72 216

51 692

39,7

138 001

98 816

39,7

207 252

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

48 660

41 243

18,0

97 380

82 356

18,2

168 403

Teollisuuspalvelut

19 100

16 513

15,7

34 863

29 639

17,6

64 416

Konsernihallinto ja muut

3

26

 

6

96

 

118

Toimialojen välinen liikevaihto

-1 220

-1 044

 

-2 378

-1 913

 

-4 185

Yhteensä

138 759

108 430

28,0

267 872

208 994

28,2

436 004



LIIKEVOITTO

1000 €

4-6
/2007


%

4-6
/2006


%

1-6
/2007

%

1-6
/2006


%

1-12
/2006


%

                     

Ympäristö-
palvelut

8 054

11,2

7 828

15,1

16 667

12,1

15 122

15,3

32 498

15,7

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

1 690

3,5

1 499

3,6

2 777

2,9

2 771

3,4

8 758

5,2

Teollisuus-
palvelut

2 645

13,8

2 277

13,8

2 664

7,6

3 062

10,3

9 601

14,9

Konsernihallinto  ja muut

-349

 

-547

 

-907

 

-935

 

-672

 

Yhteensä

12 040

8,7

11 057

10,2

21 201

7,9

20 020

9,6

50 185

11,5



MUUT SEGMENTTITIEDOT

1000 €

4-6/2007

4-6/2006

1-6/2007

1-6/2006

1-12/2006

           

Varat

         

Ympäristöpalvelut

   

246 076

198 756

199 872

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

   

76 546

59 904

59 394

Teollisuuspalvelut

   

66 068

62 842

63 508

Konsernihallinto ja muut

   

2 908

4 976

2 804

Kohdistamattomat varat

   

16 744

9 338

27 006

Lassila & Tikanoja

   

408 342

335 816

352 584

           

Velat

         

Ympäristöpalvelut

   

43 049

32 197

33 388

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

   

30 251

25 532

29 708

Teollisuuspalvelut

   

11 971

9 798

10 367

Konsernihallinto ja muut

   

1 850

431

1 084

Kohdistamattomat velat

   

149 729

113 230

101 168

Lassila & Tikanoja

   

236 850

181 188

175 715

           

Investoinnit

         

Ympäristöpalvelut

6 547

4 667

43 853

11 386

21 940

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

8 839

2 936

17 335

9 891

19 472

Teollisuuspalvelut

2 130

1 031

3 470

2 510

5 696

Konsernihallinto ja muut

 

41

43

46

54

Lassila & Tikanoja

17 516

8 675

64 701

23 833

47 162

           

Poistot

         

Ympäristöpalvelut

5 104

3 953

9 851

7 799

16 002

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

1 766

1 636

3 518

3 563

7 274

Teollisuuspalvelut

1 233

1 195

2 451

2 383

4 796

Konsernihallinto ja muut

 

28

1

55

83

Lassila & Tikanoja

8 103

6 812

15 821

13 800

28 155



TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN


1000 €

4-6
/2007

1-3
/2007

10-12
/2006

7-9
/2006

         

Liikevaihto

       

Ympäristöpalvelut

72 216

65 785

55 463

52 973

Kiinteistö- ja  käyttäjäpalvelut

48 660

48 720

44 584

41 463

Teollisuuspalvelut

19 100

15 763

16 554

18 223

Konsernihallinto ja muut

3

3

3

19

Toimialojen välinen liikevaihto

-1 220

-1 158

-1 242

-1 030

Lassila & Tikanoja

138 759

129 113

115 362

111 648

         

Liikevoitto

       

Ympäristöpalvelut

8 054

8 613

7 390

9 986

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

1 690

1 087

1 154

4 833

Teollisuuspalvelut

2 645

19

2 739

3 800

Konsernihallinto ja muut

-349

-558

-971

1 233

Lassila & Tikanoja

12 040

9 161

10 312

19 852

         

Liikevoittoprosentti

       

Ympäristöpalvelut

11,2

13,1

13,3

18,9

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

3,5

2,2

2,6

11,7

Teollisuuspalvelut

13,8

0,1

16,5

20,9

Lassila & Tikanoja

8,7

7,1

8,9

17,8

         

Rahoituskulut, netto

-924

-852

-366

-740

Osuus osakkuusyritysten tuloksista

   

18

 

Voitto ennen veroja

11 116

8 309

9 964

19 112


1000 €

4-6
/2006

1-3
/2006

10-12
/2005

7-9
/2005

         

Liikevaihto

       

Ympäristöpalvelut

51 692

47 124

47 333

46 588

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

41 243

41 113

36 545

35 645

Teollisuuspalvelut

16 513

13 126

14 362

15 838

Konsernihallinto ja muut

26

70

92

91

Toimialojen välinen liikevaihto

-1 044

-869

-1 235

-1 064

Lassila & Tikanoja

108 430

100 564

97 097

97 098

         

Liikevoitto

       

Ympäristöpalvelut

7 828

7 294

5 862

7 017

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

1 499

1 272

2 393

4 462

Teollisuuspalvelut

2 277

785

909

2 260

Konsernihallinto ja muut

-547

-388

-110

-439

Lassila & Tikanoja

11 057

8 963

9 054

13 300

         

Liikevoittoprosentti

       

Ympäristöpalvelut

15,1

15,5

12,4

15,1

Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut

3,6

3,1

6,5

12,5

Teollisuuspalvelut

13,8

6,0

6,3

14,3

Lassila & Tikanoja

10,2

8,9

9,3

13,7

         

Rahoituskulut, netto

-391

-201

-120

-263

Osuus osakkuusyritysten tuloksista

   

27

 

Voitto ennen veroja

10 666

8 762

8 961

13 037



HANKITUT LIIKETOIMINNAT

Liiketoimintojen yhdistämisissä aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet arvostetaan käypään arvoon vastaavien hyödykkeiden markkinahintojen perusteella ottaen huomioon hyödykkeiden ikä, kuluminen ja muut vastaavat tekijät. Aineelliset hyödykkeet poistetaan johdon arvioon perustuvana taloudellisena vaikutusaikana ottaen huomioon konsernissa noudatettavat poistoperiaatteet.

Liiketoimintojen yhdistämisissä hankitut aineettomat hyödykkeet kirjataan erillään liikearvosta hankinta-ajankohdan käypään arvoon, mikäli hyödykkeen käypä arvo on määriteltävissä luotettavasti. Hankituissa liiketoiminnoissa konserni on hankkinut pääasiassa kilpailukieltosopimuksia ja asiakkuuksia. Asiakassopimusten ja niihin liittyvien asiakassuhteiden käypä arvo on määritetty asiakassuhteiden arvioidun kestoajan ja nykyisistä asiakkuuksista syntyvien diskontattujen nettorahavirtojen perusteella. Kilpailukieltosopimusten arvo on laskettu vastaavalla tavalla sopimuksen kestoajan rahavirtojen kautta. Muut aineettomat erät poistetaan sopimukseen tai johdon arviointiin perustuvana taloudellisena vaikutusaikanaan.

Vuonna 2007 tehdyistä liiketoimintojen yhdistämisistä syntynyt liikearvo muodostuu hankittujen yritysten henkilöstön ammattitaidon lisäksi muista aineettomista eristä, joita ei erikseen voida yksilöidä IAS 38:n mukaan. Tällaisia eriä ovat hankituissa yrityksissä oleva uusien asiakkaiden hankintapotentiaali, uusien tuotteiden ja palveluiden kehitysmahdollisuudet sekä hankitun liiketoiminnan vahva alueellinen asema. Nämä erät eivät täytä IAS 38:n kriteerejä miltään osin: Ne eivät ole eroteltavissa, eivät perustu sopimukseen tai lailliseen oikeuteen, eikä niille pystytä luotettavasti määrittämään arvoa. Kaikista liiketoimintojen yhdistämisistä syntyy lisäksi synergiaetuja, jotka ovat pääasiassa säästöjä tuotannon kiinteissä kustannuksissa.

Hankittujen liiketoimintojen liikearvoon/hankintamenoihin voi tulla muutoksia kauppakirjojen kauppahintaa koskevien ehtojen perusteella. Monissa hankinnoissa pieni osa kauppahinnasta on sidottu lyhytaikaisiin (alle 12 kk) tulevaisuuden tapahtumiin. Kauppahinnan muutokset, joita ovat myös yhteenliittymään liittyvät asianajo- ja konsulttipalkkiot, kirjataan liikearvoon 12 kuukauden kuluessa kaupasta. Näitä muutoksia voi vielä tulla myös vuonna 2006 hankittuihin liiketoimintoihin. Tätä ja alla kuvattua Biowatin vähemmistön hankintaa lukuun ottamatta kohdistuslaskelmat ovat lopullisia.

1.1.-30.6.2007 konsernin liikevaihto olisi ollut 275 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 14,1 miljoonaa euroa, jos kaikki yritykset olisi hankittu 1.1.2007. Konsernin liikevaihtoon on lisätty ostettujen yritysten toteutuneet liikevaihdot ja konsernin tulokseen ostettujen yritysten toteutuneet voitot ja tappiot hankintahetken välitilinpäätösten mukaan. Konsernin liikevaihdosta ja voitosta puuttuvat kuitenkin 1.6.2007 ostettujen Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy:n ja Siivouspalvelu Ta-Bu Oy:n liikevaihto ja tulos. Tilikauden voitoista on vähennetty yhteenliittymässä käypiin arvoihin arvostettujen aineettomien ja aineellisten erien kauden poistot. Synergiaetuja ei ole otettu huomioon.

Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy:n ja Siivouspalvelu Ta-Bu Oy:n alustavat hankintahinnat on kirjattu konserniliikearvoon, koska aineettomien erien allokaatiota ei voida laskea ilman hankintahetken oman pääoman arvoa. Lopulliset hankintahinnat määräytyvät hankintahetken omien pääomien mukaan. Kiinteistöhuolto Jauhiainen Oy:n arvioitu hankintahinta on 4,6 miljoonaa euroa ja Siivouspalvelu Ta-Bu Oy:n arvioitu hankintahinta 2,4 miljoonaa euroa.


Biowatti Oy

1000 €

Yhdistämisessä kirjatut käyvät arvot

Kirjanpitoarvot ennen yhdistämistä

     

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

1 107

1 107

Asiakassopimukset

72

 

Kilpailukieltosopimukset

14 593

 

Muut aineettomat hyödykkeet yrityskaupoista

8 657

 

Muut aineettomat hyödykkeet

647

647

Vaihto-omaisuus

3 213

3 213

Myyntisaamiset ja muut saamiset

9 768

9 768

Rahavarat

5 251

5 251

Varat yhteensä

43 308

19 986

     

Laskennalliset verovelat

-6 442

-40

Pitkäaikaiset korolliset velat

-5 806

 

Ostovelat ja muut velat

-7 877

-7 877

Velat yhteensä

-20 125

-7 917

     

Nettovarat

23 183

12 069

Hankinnasta syntynyt liikearvo

7 762

 

Hankintameno

30 945

 
     

Hankintameno

30 945

 

Hankintahetken rahavarat

-5 251

 

Rahavirtavaikutus rahavirtalaskelmalla

25 694

 


18.12.2006 allekirjoitettiin sopimus Biowatti Oy:n osake-enemmistön (70 %) ostamisesta yhtiön toimivalta johdolta. Samalla sitouduttiin ostamaan loput 30 prosenttia yhtiön osakkeista vuoden 2011 loppuun mennessä. 70 prosentin omistusosuudesta maksettava hinta oli 30,9 miljoonaa euroa, ja se maksettiin käteisellä. Kaupassa ei siirtynyt korollisia velkoja. Kauppa astui voimaan kilpailuviranomaisten hyväksynnän jälkeen 1.2.2007. Biowatista muodostui uusi rahavirtaa tuottava yksikkö L&T Biowatti Ympäristöpalvelut-toimialalle.

Biowatin ostosta kirjattiin konsernitilinpäätöksessä hankintahinnaksi sadan prosentin mukainen osuus. Tuloksesta tai omasta pääomasta ei erotettu vähemmistöosuutta, vaan hankintahetkeen diskontattu arvio 30 prosentin kauppahinnasta (5 806 tuhatta euroa) kirjattiin korolliseksi pitkäaikaiseksi velaksi. Loppuosuuden kauppahinta määräytyy L&T Biowatin tulevan tuloskehityksen perusteella. Arvion oikeellisuutta tarkastellaan vuosittain 31.12. tai aina kun viitteitä arvion muutoksesta ilmenee. Mikäli taseen arviota on tarpeellista muuttaa, hankintamenoa oikaistaan vastaavasti, ja liikearvon ja korollisen velan määrä muuttuu.

Hankittujen aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden arvot tarkastettiin ja niiden todettiin vastaavan käypiä arvoja, jotka perustuvat vastaavien hyödykkeiden markkinahintoihin ottaen huomioon hyödykkeiden ikä, kuluminen ja muut vastaavat tekijät. Biowatin käyttöomaisuushyödykkeet oli jo kirjattu käypiin arvoihin aiemmasta yritysjärjestelystä johtuen.
 
Muihin aineettomiin hyödykkeisiin yrityskaupoista kirjattu toimittajasopimusten arvo määritettiin niiden arvioidun kestoajan ja nykyisistä toimittajasuhteista syntyvien diskontattujen nettorahavirtojen perusteella. Aineettomat erät poistetaan sopimukseen tai johdon arviointiin perustuvana taloudellisena vaikutusaikanaan.

L&T Biowatin liikevaihto 1.2.-30.6.2007 oli 30.314 tuhatta euroa ja tulos 1.531 tuhatta euroa.


Muut hankitut liiketoiminnat yhteenlaskettuina

1000 €

Yhdistämisessä kirjatut käyvät arvot

Kirjanpitoarvot ennen yhdistämistä

     

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

453

345

Asiakassopimukset

1 260

 

Kilpailukieltosopimukset

600

 

Muut aineettomat hyödykkeet yrityskaupoista

97

 

Vaihto-omaisuus

43

43

Myyntisaamiset ja muut saamiset

1 592

1 592

Rahavarat

2 911

2 911

Varat yhteensä

6 956

4 891

     

Laskennalliset verovelat

-878

-307

Ostovelat ja muut velat

-2 279

-2 279

Velat yhteensä

-3 157

-2 586

     

Nettovarat

3 799

2 305

Hankinnasta syntynyt liikearvo

4 928

 

Hankintameno

8 727

 
     

Hankintameno

8 727

 

Hankintahetken rahavarat

-2 911

 

Rahavirtavaikutus rahavirtalaskelmalla

5 816

 


Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluihin ostettiin Ruotsista siivouspalvelukonserni Skånsk All Service AB 4.1.2007 ja kiinteistönhoitoon Kiinteistöhuolto Pentti Nissinen Oy 1.2.2007. Ympäristöpalveluiden kierrätyspalveluihin ostettiin 31.1. loput Suomen Keräystuote Oy:n osakkeista (5,5 %). Lassila & Tikanoja omisti ennestään Suomen Keräystuotteesta 94,5 %.

Tiedot näistä hankituista yrityksistä on esitetty yhteenlaskettuina, koska mikään niistä ei ole yksitellen tarkasteltuna olennainen. Käyvät arvot on määritetty kaupan toteutumisajankohtana. Mistään liiketoiminnoista ei ole luovuttu hankinnan seurauksena. Kaikki hankinnat on maksettu käteisellä. Yksittäisiä kauppahintoja ei ole esitetty erikseen, koska mikään niistä ei ole yksitellen tarkasteltuna olennainen. Osakekaupoilla saavutettiin 100 prosentin osuus äänivallasta.

Ostettujen yritysten yhteenlaskettu vuosiliikevaihto oli 11,3  miljoonaa euroa. Liikevaihdoltaan suurin oli Skånsk All Service konserni (10,8 milj. €).

Ostettujen yritysten vaikutusta konsernin raportointikauden liikevaihtoon ja tulokseen ei ole mahdollista esittää erikseen, koska L&T integroi ostetut yritykset olemassa olevaan liiketoimintaan mahdollisimman nopeasti. Nopea integrointi on edellytys synergiaetujen saavuttamiselle.


AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET


1000 €


1-6/2007


1-6/2006


1-12/2006

       

Kirjanpitoarvo kauden alussa

124 407

114 872

114 872

Hankitut liiketoiminnat

45 552

6 400

9 885

Muut investoinnit

1 844

1 679

3 016

Vähennykset

-1 073

-53

-161

Poistot ja arvonalentumiset

-3 514

-1 668

-3 464

Muuntoero

-126

-32

259

Kirjanpitoarvo kauden lopussa

167 090

121 198

124 407


AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET


1000 €


1-6/2007


1-6/2006


1-12/2006

       

Kirjanpitoarvo kauden alussa

134 038

135 404

135 404

Hankitut liiketoiminnat

1 756

2 308

3 261

Muut investoinnit

15 462

13 279

30 677

Vähennykset

-1 533

-394

-10 599

Poistot ja arvonalentumiset

-12 306

-12 132

-24 691

Muuntoero

-46

-5

-14

Kirjanpitoarvo kauden lopussa

137 371

138 460

134 038


INVESTOINTISITOUMUKSET


1000 €


1-6/2007


1-6/2006


1-12/2006

       

Aineettomien hyödykkeiden ostositoumukset

140

657

150

Aineellisten hyödykkeiden ostositoumukset

6 301

1 518

7 199

Yhteensä

6 441

2 175

7 349

       

Yhteisyritysten investointisitoumukset

9 600

0

0



LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA
(Yhteis- ja osakkuusyritykset)


1000 €

1-6
/2007

1-6
/2006

1-12
/2006

       

Myynti

563

1 106

1 591

Ostot

185

355

556

Pitkäaikaiset saamiset

     

   Pääomalainasaaminen

3 296

2 000

3 296

Lyhytaikaiset saamiset

     

   Myyntisaamiset

126

 

28

Lyhytaikaiset velat

     

   Ostovelat

5

35

84



VASTUUSITOUMUKSET


1000 €


6/2007


6/2006


12/2006

       

Omista sitoumuksista annetut vakuudet

     

Kiinteistökiinnitykset

10 514

148

10 484

Yrityskiinnitykset

12 500

1 067

12 778

Muut vakuudet

156

190

197

       

Ympäristölupien edellyttämät pankkitakaukset

2 430

2 721

2 026


Muut vakuudet ovat vakuustalletuksia.
Konserni ei ole antanut ulkopuolisten puolesta pantteja, kiinnityksiä tai takauksia.

Käyttöleasing- ja muut vuokravastuut

1000 €

6/2007

6/2006

12/2006

       

Erääntyy 1 vuoden kuluessa

6 181

2 812

6 107

Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa

12 938

7 479

12 742

Erääntyy yli 5 vuoden kuluttua

3 318

3 934

3 614

Yhteensä

22 437

14 225

22 463


Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut

Korkojohdannaiset

1000 €

6/2007

6/2006

12/2006

       

Koronvaihtosopimusten nimellisarvot*

     

Erääntyy 1 vuoden kuluessa

15 500

13 500

13 500

Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa

15 000

30 500

30 500

Yhteensä

30 500

44 000

44 000

Käypä arvo

693

763

726

       

Koronvaihtosopimuksen nimellisarvo**

     

Erääntyy 1 vuoden kuluessa

1 429

714

1 429

Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa

5 714

5 714

5 714

Erääntyy yli 5 vuoden kuluttua

7 142

8 572

7 857

Yhteensä

14 285

15 000

15 000

Käypä arvo

799

574

519


*Koronvaihtosopimuksiin ei ole sovellettu IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Käyvän arvon muutokset on kirjattu rahoitustuottoihin ja -kuluihin.
** Koronvaihtosopimus on tehty vaihtuvakorkoiseen lainaan liittyvän rahavirran suojaukseksi ja siihen on sovellettu IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Suojaus on ollut tehokas ja sen käyvän arvon muutos on kirjattu kokonaisuudessaan oman pääoman suojausrahastoon.

Valuuttajohdannaiset

1000 €

6/2007

   

Termiinisopimusten nimellisarvot*

 

Erääntyy 1 vuoden kuluessa

2 046

Käypä arvo

5


*Termiinisopimuksiin ei ole sovellettu IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Käyvän arvon muutokset on kirjattu rahoitustuottoihin ja –kuluihin.

Öljyjohdannaiset

1000 bbl

6/2007

12/2006

     

Raakaöljyn myyntioptioiden määrät

   

Erääntyy 1 vuoden kuluessa

68

 

Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa

340

453

Yhteensä

408

453

Käypä arvo 1 000 €

835

2 288

     

Myytyjen raakaöljyfutuurien määrät

   

Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa

42

 

Käypä arvo 1 000 €

-409

 


Öljyjohdannaisiin ei ole sovellettu IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Käyvän arvon muutokset on kirjattu liiketoiminnan muihin kuluihin.

Öljyoptioiden käyvät arvot on määritelty yleisesti käytössä olevalla arvonmääritysmallilla. Muiden johdannaisten käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivän markkinahintoihin.


TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERUSTEET

Osakekohtainen tulos:
emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden voitto / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin

Liiketoiminnan rahavirta/osake:
liiketoiminnan nettorahavirta rahoituslaskelmasta / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin

EVA:
liikevoitto - sijoitetulle pääomalle (vuosineljännesten keskiarvo) laskettu  kustannus ennen veroja
WACC: 8,75 %

Oma pääoma/osake:
emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä

Oman pääoman tuotto, % (ROE):
(tilikauden voitto / oma pääoma (keskiarvo)) x 100

Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI):
(voitto ennen veroja + korkokulut ja muut rahoituskulut) / (taseen loppusumma - korottomat velat (keskiarvo))x 100

Omavaraisuusaste, %:
oma pääoma / (taseen loppusumma - saadut ennakot) x 100

Gearing, %:
korolliset nettovelat / oma pääoma x 100

Korolliset nettovelat:
korollinen vieras pääoma – likvidit varat x 100



Helsinki 30.7.2007

LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus



Jari Sarjo
toimitusjohtaja