LASSILA & TIKANOJA OYJ PÖRSSITIEDOTE 23.2.2004
HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus on tänään pitämässään kokouksessa päättänyt esittää maaliskuun 18. päivänä 2004 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi seuraavat asiat:
HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen 5 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:
”Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7) yhtiökokouksen valitsemaa jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Hallituksen jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 70 vuotta.
Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.”
HALLITUKSEN KOKOONPANO
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin viisi (5). Hallitus ehdottaa, että yhtiön hallitukseen valittaisiin uudelleen seuraavat erovuorossa olevat hallituksen jäsenet: Kemira Oyj:n pääjohtaja Lasse Kurkilahti ja kauppaneuvos Soili Suonoja.
TILINTARKASTAJA
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti.
Helsingissä 23. helmikuuta 2004
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus
Juhani Maijala
hallituksen puheenjohtaja
Lisätietoja: toimitusjohtaja Jari Sarjo, puh. 010 636 2810
JAKELU Helsingin Pörssi
Rahoitustarkastus
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lassila-tikanoja.fi
LIITE
LASSILA & TIKANOJA OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 18. päivänä maaliskuuta 2004 klo 16.00 Helsingissä Kansallissalissa, Aleksanterinkatu 44.
Yhtiökokouksessa käsitellään:
1. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen 5 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:
”Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7) yhtiökokouksen valitsemaa jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Hallituksen jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 70 vuotta.
Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.”
2. VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖJÄRJESTYKSEN 14 §:N MUKAAN KUULUVAT ASIAT
HALLITUKSEN KOKOONPANO
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin viisi (5). Hallitus ehdottaa, että yhtiön hallitukseen valittaisiin uudelleen seuraavat erovuorossa olevat hallituksen jäsenet: Kemira Oyj:n pääjohtaja Lasse Kurkilahti ja kauppaneuvos Soili Suonoja.
TILINTARKASTAJA
Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti.
KOKOUSASIAKIRJAT
Tilinpäätösasiakirjat ja hallituksen ehdotukset ovat 11.3.2004 alkaen osakkeenomistajien nähtävinä yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Hopeatie 2, Helsinki, ja niistä lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Vuosikertomus postitetaan osakkeenomistajille.
OSALLISTUMISOIKEUS
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 8.3.2004 merkittynä osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Myös osakkeenomistajalla, jonka osakkeita ei ole siirretty arvo-osuusjärjestelmään, on oikeus osallistua yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistaja oli rekisteröity jakautumisen johdosta 30.9.2001 purkautuneen Lassila & Tikanoja Oyj:n (y-tunnus 0110679-8) osakerekisteriin ennen 1.11.1993. Tässä tapauksessa osakkeenomistajan on esitettävä yhtiökokouksessa osakekirjansa tai muu selvitys siitä, että osakkeiden omistusoikeutta ei ole siirretty arvo-osuustilille.
ILMOITTAUTUMINEN
Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään perjantaina 12.3.2004 klo 16.00 kirjallisesti osoitteella Lassila & Tikanoja Oyj, PL 28, 00441 Helsinki, puhelimitse numeroon 010 636 2882/Taru Määttä, faksilla numeroon 010 636 2899 tai sähköpostilla osoitteeseen taru.maatta@lassila-tikanoja.fi. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumisajan loppuun mennessä yllä mainittuun osoitteeseen.
OSINGONMAKSU
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2003 maksetaan osinkoa 1,20 euroa osakkeelta. Yhtiökokouksen päättämä osinko maksetaan osakkaalle, joka täsmäytyspäivänä on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallituksen päätöksen mukaan osingonmaksun täsmäytyspäivä on 23.3.2004. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan 30.3.2004.
Helsingissä 23. helmikuuta 2004
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus