LASSILA & TIKANOJA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.10.2004 KLO 8.00
LASSILA & TIKANOJAN UUSMERKINTÄ, LISÄOSINKO JA RAHASTOANTI
Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus ehdottaa uusmerkintää, 1,00 euron suuruista lisäosinkoa ja rahastoantia. Yhtiö käyttää uusmerkinnällä keräämänsä varat kannattavan kasvun edellyttämiin investointeihin ja toiminnan laajentamiseen ulkomailla.
Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus on tänään päättänyt kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen 15.11.2004 käsittelemään seuraavia asioita:
HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE
Osakepääoman korottaminen uusmerkinnällä
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiön osakepääoman korottamista osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvalla uusmerkinnällä, jolla on tarkoitus hankkia uutta omaa pääomaa enintään noin 47,5 miljoonaa euroa. Uusmerkinnässä osakkeenomistaja voisi merkitä viittä vanhaa osaketta kohden kaksi uutta osaketta merkintähintaan 7,50 euroa osakkeelta. Hallituksen ehdotus osakeannin merkintäajaksi on 23.11.-15.12.2004. Ehdotuksen mukaan merkintään oikeuttava uusmerkinnän täsmäytyspäivä on 18.11.2004. Uusmerkinnässä ehdotetaan laskettavan liikkeeseen enintään 6 331 524 uutta osaketta. Uusmerkinnän pääjärjestäjänä toimii Nordea Corporate Finance.
Myös niillä osakkeilla, jotka on merkitty Lassila & Tikanoja Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman 2002A optio-oikeuksilla ja jotka uusmerkinnän täsmäytyspäivänä ovat merkittyinä yhtiön osakasluetteloon, on oikeus saada merkintäoikeuksia uusmerkinnässä. Mikäli kaikilla käyttämättömillä 2002A-optio-oikeuksilla merkitään osakkeita, voidaan uusmerkinnässä laskea liikkeeseen enintään 6 382 524 uutta osaketta. Uusmerkinnässä merkityt osakkeet eivät oikeuta osallistumaan hallituksen ehdottamaan rahastoantiin eikä niillä myöskään ole oikeutta hallituksen ehdottamaan lisäosinkoon.
Lisäosinko
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2003 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan 18.3.2004 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetyn osingon lisäksi osinkoa 1,00 euroa osaketta kohden. Hallitus toteaa, että ehdotettu osinko ei merkitse muutosta hallituksen julkistamaan yhtiön osinkopolitiikkaan, vaan kysymys on kertaluonteisesta lisäosingosta. Ehdotuksen mukaan lisäosingon täsmäytyspäivä on 18.11.2004 ja lisäosingon maksupäivä 25.11.2004.
Rahastoanti
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiön osakepääoman korottamista rahastoannilla, siten että yhdellä vanhalla osakkeella saa vastikkeetta yhden uuden osakkeen. Ehdotuksen mukaan rahastoannin täsmäytyspäivä on 18.11.2004 ja uusien osakkeiden kirjaus arvo-osuustileille tapahtuu 19.11.2004. Rahastoannissa ehdotetaan annettavaksi yhteensä enintään 15 828 808 uutta osaketta.
Myös niillä osakkeilla, jotka on merkitty Lassila & Tikanoja Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman 2002A optio-oikeuksilla ja jotka rahastoannin täsmäytyspäivänä ovat merkittyinä yhtiön osakasluetteloon, on oikeus osallistus rahastoantiin. Mikäli kaikilla käyttämättömillä 2002A optio-oikeuksilla merkitään osakkeita, voidaan rahastoannissa laskea liikkeeseen enintään 15 956 308 uutta osaketta. Rahastoannissa annettavat osakkeet eivät oikeuta osallistumaan ehdotettuun uusmerkintään eikä niillä myöskään ole oikeutta ehdotettuun lisäosinkoon. Rahastoannin toteuttamisen tarkoituksena on Lassila & Tikanojan osakkeen likviditeetin parantaminen.
Yhtiöjärjestyksen 3 §:n ja optio-oikeuksien ehtojen muuttaminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiöjärjestyksen 3 §:n muuttamista siten, että yhtiön osakepääoman ja osakkeiden lukumäärän vähimmäis- ja enimmäismääriä muutetaan sekä Lassila & Tikanojan vuoden 2002 optio-ohjelman ehtojen kohdan II,5 muuttamista siten, että optio-oikeuksilla merkittyjen osakkeiden osinko-oikeus ja muut osakasoikeudet alkavat osakepääoman korotuksen tultua merkityksi kaupparekisteriin.
UUSMERKINNÄN TAUSTA
Lassila & Tikanoja on johtava toimija Suomessa ympäristönhuollon palveluissa, toiseksi suurin toimija kiinteistöpalveluissa sekä johtava toimija lähes kaikilla edustamillaan teollisuuspalveluiden osa-alueilla. Yhtiö toimii kasvavilla markkinoilla ja erityisesti Ympäristöpalvelut-toimiala on voimakkaassa kehitysvaiheessa ympäristölainsäädännön vaatimusten kasvaessa ja yleisen asennoitumisen muuttuessa ympäristöystävällisempään suuntaan. Myös kiinteistöjen ja laitosten ylläpitopalveluissa kasvun uskotaan jatkuvan vahvana yritysten ja yhteisöjen jatkaessa näiden toimintojen ulkoistamista. Lassila & Tikanojan tavoitteena on kasvaa kotimaassa liiketoiminta-alueillaan selvästi markkinoita nopeammin ja lisäksi laajentaa toimintaansa muualla Itämeren alueella, erityisesti Baltian maissa sekä valikoiduilla alueilla Venäjällä.
Kasvutavoitteen saavuttaminen vaatii sekä orgaanista kasvua että yritysostoja. Osana orgaanisen kasvun vauhdittamista yhtiön tarkoituksena on tehdä merkittäviä investointeja muun muassa uusiin uusioraaka-aineiden tuotantolaitoksiin sekä panostaa tuotekehitykseen.
Lisäksi Lassila & Tikanojan tarkoituksena on panostaa ulkomaan liiketoimintaan entistä vahvemmin ja moninkertaistaa ulkomainen liikevaihto viiden vuoden kuluessa, mikä edellyttää organisaation vahvistamista. Ulkomailla kasvua haetaan pääosin yritysostoin ja perustamalla yksiköitä erityisesti jätehuolto- ja kierrätyspalveluihin, kiinteistönhuoltoon ja siivoukseen sekä ongelmajätehuoltoon.
Lassila & Tikanoja aikoo käyttää ehdotetulla uusmerkinnällä keräämänsä varat strategiansa mukaisesti kannattavan kasvun edellyttämiin investointeihin ja toiminnan laajentamiseen ulkomailla. Huomattavan osan näistä investoinneista odotetaan ajoittuvan kahdelle seuraavalle vuodelle, ja ne tulevat rasittamaan yhtiön tulosta jossain määrin lyhyellä aikavälillä. Keskeisiä investointikohteita ovat tuotantolaitokset, jotka jalostavat kerättyjä jätemateriaaleja uusioraaka-aineiksi ja kierrätyspolttoaineiksi niitä hyödyntävälle teollisuudelle. Valtaosa näistä laitosinvestoinneista kohdistuu Suomeen, mutta jo vuonna 2005 tarkoituksena on rakentaa ensimmäinen laitos Baltiaan. Toiminta Venäjällä on tarkoitus aloittaa vuoden 2005 alussa. Toiminnan laajentamisen Suomen ulkopuolelle uskotaan turvaavan Lassila & Tikanojan pitkän aikavälin kannattavan kasvun edellytykset.
JÄRJESTELYJEN VAIKUTUKSET LASSILA & TIKANOJAN LIIKKEESEEN LASKEMIIN OPTIO-OIKEUKSIIN
Mikäli Lassila & Tikanoja Oyj:n yhtiökokous hyväksyy hallituksen ehdottamat pääomajärjestelyt, merkitsee tämä yhtiön vuoden 2002 optio-ohjelman puitteissa liikkeeseenlaskettujen optio-oikeuksien osakemerkinnän ehtoihin tiettyjä muutoksia, jotka astuvat voimaan yhtiökokouksen jälkeen.
Optio-oikeudet eivät sisällä oikeutta merkitä osakkeita uusmerkinnässä. Mikäli yhtiökokous hyväksyy ehdotetun uusmerkinnän, hallitus tulee muuttamaan optio-oikeuksien nojalla merkittävissä olevien osakkeiden määriä ja/tai merkintähintoja optio-oikeuksien ehtojen mukaisesti optionhaltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisuuden turvaavalla tavalla.
Optio-oikeuksien ehtojen mukaan osakkeiden merkintähintaa alennetaan tietyiltä osin maksettujen osinkojen määrällä ja, mikäli yhtiökokous hyväksyy ehdotetun lisäosingon maksamisen, alentaa maksettava osinko täysimääräisesti optio-oikeuksilla merkittävissä olevien osakkeiden merkintähintaa.
Mikäli yhtiökokous hyväksyy ehdotetun rahastoannin, muutetaan optio-oikeuksien ehtojen mukaan osakkeiden merkintähintaa ja optio-oikeudella merkittävää osakemäärää siten, että merkintähinta puolittuu ja optio-oikeudella merkittävä osakemäärä kaksinkertaistuu.
Merkintäaika optio-ohjelmaan kuuluvilla tunnuksella 2002A merkityillä optio-oikeuksilla on alkanut 2.5.2004 ja ne ovat olleet kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin päälistalla 3.5.2004 alkaen. Yhtiökokoukselle ehdotettujen järjestelyjen aiheuttamista muutoksista kyseisten optioiden ehtoihin tullaan tiedottamaan myöhemmin erikseen.
Hallituksen ehdottamien järjestelyjen johdosta Lassila & Tikanoja on päättänyt muuttaa aiemmin ilmoittamaansa aikataulua, jonka mukaan optio-oikeuksilla tehdyt osakemerkinnät merkitään kaupparekisteriin. Mikäli optionhaltija haluaa merkitä osakkeita siten, että merkityillä osakkeilla on oikeus saada ehdotettu lisäosinko sekä osallistua ehdotettuihin rahastoantiin ja uusmerkintään, on osakemerkintä tehtävä viimeistään 10.11.2004. Tällöin osakemerkinnät merkittäisiin kaupparekisteriin 17.11.2004 ja osakkeet kirjattaisiin merkitsijän arvo-osuustilille 18.11.2004.
Seuraavan kerran Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus hyväksyy optio-oikeuksilla tehtyjä osakemerkintöjä vuoden 2004 tilinpäätöksen hyväksymistä käsittelevässä kokouksessa. Merkintäaikataulu tiedotetaan myöhemmin.
Helsingissä 25. lokakuuta 2004
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus
LIITE
KUTSU LASSILA & TIKANOJA OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 15.11.2004 klo 16.00 Kansallissalissa, Aleksanterinkatu 44, Helsinki.
Kokouksessa käsiteltävät asiat:
1. Hallituksen ehdotus lisäosingoksi
Hallitus ehdottaa, että 31.12.2003 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan 18.3.2004 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetyn osingon lisäksi osinkoa 1,00 euroa osaketta kohden.
Hallitus toteaa, että ehdotettu osinko ei merkitse muutosta hallituksen julkistamaan yhtiön osinkopolitiikkaan, vaan kysymys on kertaluonteisesta osingosta. Ehdotettu osinko alentaa Lassila & Tikanoja Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman nojalla merkittävien osakkeiden merkintähintoja ohjelman ehtojen mukaisesti.
Mikäli yhtiökokous hyväksyy hallituksen ehdotuksen lisäosingoksi, osinko maksetaan sille, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 18.11.2004 on merkittynä osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön omistajaluetteloon. Osingon maksupäivä on 25.11.2004.
Osakkeenomistajille, jotka eivät ole siirtäneet osakekirjojaan arvo-osuusjärjestelmään osingonjaon täsmäytyspäivään mennessä, osinko maksetaan vasta osakkeiden arvo-osuusjärjestelmään siirtämisen jälkeen.
Lisäosinkoa koskevan yhtiökokouspäätöksen voimaantulon edellytyksenä on, että yhtiökokous hyväksyy kokouskutsun kohdan 4 mukaisen hallituksen ehdotuksen osakepääoman korottamiseksi uusmerkinnällä.
2. Hallituksen ehdotus rahastoanniksi
Hallitus ehdottaa, että yhtiön osakepääomaa korotetaan 7.914.404 euron määräisellä rahastoannilla 7.914.404 eurosta 15.828.808 euroon seuraavin ehdoin:
1. Rahastoannissa yhdellä (1) vanhalla osakkeella saa vastikkeetta yhden (1) uuden osakkeen.
Uusia osakkeita annetaan yhteensä 15.828.808 kappaletta. kirjanpidollinen vasta-arvo on 0,50 euroa. Osakepääoman korotusta vastaava määrä siirretään osakepääomaan siten, että ylikurssirahastosta siirretään 7.564.577,25 euroa ja voittovaroista 349.826,75 euroa.
2. Rahastoannin täsmäytyspäivä on 18.11.2004. Oikeus rahastoannissa annettaviin uusiin osakkeisiin on osakkeenomistajalla, joka on täsmäytyspäivänä merkittynä osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon.
3. Rahastoanti toteutetaan arvo-osuusjärjestelmässä eikä se edellytä osakkeenomistajalta toimenpiteitä. Rahastoanti ei muuta yhtiön osakkeiden omistus- tai äänivaltasuhteita.
4. Rahastoannissa annettavat uudet osakkeet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille 19.11.2004 edellyttäen, että osakepääoman korotus on merkitty kaupparekisteriin.
5. Rahastoannissa annettavat uudet osakkeet oikeuttavat täyteen osinkoon ja tuottavat muut osakkeeseen liittyvät oikeudet yhtiössä osakepääoman korotuksen tultua rekisteröidyksi kaupparekisteriin. Uudet osakkeet eivät oikeuta kokouskutsun kohdan 1 mukaiseen lisäosinkoon eivätkä osakkeiden merkintään kohdan 4 mukaisessa uusmerkinnässä.
6. Osakkeenomistaja, joka ei ole vaihtanut osakekirjojaan arvo-osuuksiksi, on oikeutettu rahastoannissa annettaviin uusiin osakkeisiin vaihdon tehtyään.
7. Yhtiön vuonna 2002 antamien optio-oikeuksien ehtoja muutetaan siten, että optio-oikeuksien nojalla merkittävien osakkeiden suhteellinen osuus osakepääomasta säilyy muuttumattomana.
8. Hallitus ehdottaa rahastoantia yhtiön osakemäärän kaksinkertaistamiseksi. Osakkeiden lukumäärän lisääminen parantaa osakkeiden likviditeettiä markkinoilla ja edistää osakemarkkinoiden toimivuutta.
9. Myös niillä osakkeilla, jotka on merkitty Lassila & Tikanoja Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman 2002A optio-oikeuksilla ja jotka rahastoannin täsmäytyspäivänä 18.11.2004 ovat merkittyinä yhtiön osakasluetteloon, on oikeus osallistua rahastoantiin. Kukin optio-oikeuksien nojalla merkitty osake oikeuttaa yhteen uuteen rahastoannissa annettavaan osakkeeseen. Mikäli kaikilla optio-oikeuksilla 2002A on merkitty osakkeita, yhtiön osakepääomaa voidaan rahastoannissa korottaa enintään 7.978.154 eurolla.
3. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 3 §:n muuttamiseksi
Hallitus ehdottaa, että voimassa olevan yhtiöjärjestyksen 3 §:ää muutetaan siten, että
1. yhtiön vähimmäispääoma on kymmenen miljoonaa (10.000.000) euroa ja enimmäispääoma viisikymmentä miljoonaa (50.000.000) euroa, joissa rajoissa osakepääomaa voidaan korottaa tai alentaa yhtiöjärjestystä muuttamatta ja
2. yhtiöllä on vähintään kaksikymmentä miljoonaa (20.000.000) ja enintään sata miljoonaa (100.000.000) osaketta, joissa rajoissa osakkeiden lukumäärää voidaan lisätä ja vähentää yhtiöjärjestystä muuttamatta.
4. Hallituksen ehdotus osakepääoman korottamiseksi uusmerkinnällä
Hallitus ehdottaa, että yhtiön osakepääomaa korotetaan uusmerkinnällä seuraavin ehdoin:
1. Osakepääomaa korotetaan uusmerkinnällä enintään 3.165.762 eurolla tarjoamalla osakkeenomistajien merkittäväksi enintään 6.331.524 osaketta. Osakkeen kirjanpidollinen vasta-arvo on 0,50 euroa.
2. Osakkeet tarjotaan yhtiön osakkeenomistajien merkittäväksi samassa suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita.
Osakkeenomistaja, joka on uusmerkinnän täsmäytyspäivänä 18.11.2004 merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon, saa yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan merkintäoikeuden arvo-osuutena jokaista täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtiön osaketta kohden.
Osakkeenomistaja tai se, jolle merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään jokaista viittä (5) merkintäoikeutta kohden kaksi (2) uutta osaketta. Osakkeiden murto-osia ei voi merkitä.
Osakkeenomistaja osallistuu uusmerkintään merkitsemällä osakkeita arvo-osuustilillään olevilla merkintäoikeuksilla ja maksamalla merkintähinnan. Merkinnän tekemiseksi osakkeenomistajan on annettava merkintätoimeksianto oman tilinhoitajayhteisönsä erikseen antamien ohjeiden mukaisesti. Merkintä on sitova eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.
Myös niillä osakkeilla, jotka on merkitty Lassila & Tikanoja Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman 2002A optio-oikeuksilla ja jotka uusmerkinnän täsmäytyspäivänä 18.11.2004 ovat merkittyinä yhtiön osakasluetteloon, on oikeus osallistua uusmerkintään. Kukin optio-oikeuksien nojalla merkitty osake oikeuttaa yhteen merkintäoikeuteen. Mikäli kaikilla optio-oikeuksilla 2002A on merkitty osakkeita, yhtiön osakepääomaa voidaan uusmerkinnällä korottaa enintään 3.191.262 eurolla.
3. Osakkeiden merkintäaika alkaa 23.11.2004 ja päättyy 15.12.2004 kello 18.00.
Osakkeenomistajan merkintäetuoikeuden perusteella merkitsemättä jääneillä osakkeilla ei ole toissijaista merkintäoikeutta. Merkintäoikeudet, joita ei merkintäaikana ole käytetty, raukeavat arvottomina.
4. Osakkeiden merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta. Merkintähinta on määritelty siten, että siinä on huomioitu markkinakäytännön mukainen alennus suhteessa yhtiön osakkeen oletettuun markkinahintaan yhtiökokoukselle ehdotettujen lisäosingon ja rahastoannin arvioitujen vaikutusten jälkeen.
Osakkeiden merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan merkinnän tekemisen yhteydessä merkintäpaikan tai oman tilinhoitajayhteisön antamien ohjeiden mukaisesti.
5. Uusmerkinnässä merkityt uudet osakkeet oikeuttavat täyteen osinkoon ja tuottavat muut osakkeeseen liittyvät oikeudet yhtiössä osakepääoman korotuksen tultua rekisteröidyksi kaupparekisteriin. Uudet osakkeet eivät oikeuta kokouskutsun kohdan 1 mukaiseen lisäosinkoon eivätkä kokouskutsun kohdan 2 mukaiseen rahastoantiin.
Mikäli yhtiökokous hyväksyy kokouskutsun kohdan 2 mukaisen hallituksen ehdotuksen rahastoanniksi, rahastoannissa annettavat uudet osakkeet eivät oikeuta osakkeiden merkintään uusmerkinnässä.
6. Uusmerkintää koskevan yhtiökokouspäätöksen voimaantulon edellytyksenä on, että yhtiökokous on hyväksynyt kokouskutsun kohdan 2 mukaisen hallituksen ehdotuksen rahastoanniksi.
5. Hallituksen ehdotus optio-oikeuksien ehtojen muuttamiseksi
Hallitus ehdottaa, että Lassila & Tikanoja Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman ehtojen kohtaa II,5 muutetaan siten, että optio-oikeuksilla merkittyjen osakkeiden osinko-oikeus ja muut osakeoikeudet alkavat osakepääoman korotuksen tultua rekisteröidyksi kaupparekisteriin.
Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 5.11.2004 merkittynä osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Myös osakkeenomistajalla, jonka osakkeita ei ole siirretty arvo-osuusjärjestelmään, on oikeus osallistua yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistaja oli rekisteröity jakautumisen johdosta 30.9.2001 purkautuneen Lassila & Tikanoja Oyj:n (y-tunnus 0110679-8) osakerekisteriin ennen 1.11.1993. Tässä tapauksessa osakkeenomistajan on esitettävä yhtiökokouksessa osakekirjansa tai muu selvitys siitä, että osakkeiden omistusoikeutta ei ole siirretty arvo-osuustilille.
Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua kokoukseen, on ilmoittauduttava viimeistään 9.11.2004 klo 16.00 joko kirjallisesti osoitteella Lassila & Tikanoja Oyj, PL 28, 00441 Helsinki, faksilla 010 636 2899, puhelimitse 010 636 2882 tai sähköpostilla osoitteeseen taru.maatta@lassila-tikanoja.fi. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumisajan loppuun mennessä yllä mainittuun osoitteeseen.
Kokousasiakirjat
Hallituksen ehdotukset liitteineen ovat 8.11.2004 alkaen osakkeenomistajien nähtävinä yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Hopeatie 2, Helsinki, ja niistä lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
Helsingissä 25. lokakuuta 2004
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Jari Sarjo, puh. 010 636 2810
Tämä pörssitiedote ei ole tarjous tai pyyntö ostaa tai merkitä Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeita missään sellaisessa maassa, jossa tarjous tai pyyntö ostaa tai merkitä osakkeita edellyttäisi rekisteröintiä tai viranomaisten hyväksymistä.
Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää Yhdysvalloissa. Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act 1933) mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä, paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain sallimissa poikkeustapauksissa.
JAKELU
Helsingin Pörssi
Rahoitustarkastus
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lassila-tikanoja.fi