Tilinpäätöstiedote 1.1. - 31.12.2002

Tilinpäätöstiedote 1.1. - 31.12.2002 

 
5.2.2003   KLO 8.30

Lassila & Tikanojan osakekohtainen tulos nousi ja oli 1,00 euroa. Osinkoa ehdotetaan jaettavaksi 0,75 euroa osakkeelta, mikä on 74,7 % osakekohtaisesta tuloksesta. Alkaneena vuonna liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi nopeammin kuin vuonna 2002 ja tuloksen paranevan.


LIIKEVAIHTO JA TULOS

Lassila & Tikanojan viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 68,8 miljoonaa euroa (62,5 milj.e). Bruttokate oli 11,4 miljoonaa euroa (10,3 milj.e), mikä on 16,6 % liikevaihdosta (16,5 %). Liikevoitto oli 5,8 miljoonaa euroa (5,2 milj.e) ja liikevoittoprosentti 8,5 (8,4 %).

Koko vuoden liikevaihto oli 267,2 miljoonaa euroa. Se kasvoi 8,7 %, josta vajaat 5 prosenttiyksikköä oli orgaanista. Voitto ennen veroja oli 23,2 miljoonaa euroa (21,5 milj. e). Osakekohtainen tulos oli 1,00 euroa (0,94 e). Operatiivisen toiminnan tehostuminen näkyi bruttokatteen ja bruttokatetason paranemisena. Vuoden 2002 aikana tehtiin 16 pienehköä yritysostoa. Myyntiresursseja vahvistettiin merkittävästi, mikä näkyi uusmyynnin selvänä kasvuna. Talouskehityksen epävarmuus on kuitenkin jossain määrin hidastanut liikevaihdon kasvua.

Markkinoinnin, myynnin ja hallinnon kulut olivat merkittävästi edellisvuotista korkeammat. Tämä johtui suurimmaksi osaksi operatiivisen nimenmuutoksen aiheuttamista kustannuksista (noin 1,5 milj. e) sekä siitä, että vuoden 2001 luvut eivät sisällä ensimmäisen yhdeksän kuukauden ajalta pörssiyhtiönä toimimisen kustannuksia. Nämä kustannukset on jaettu toimialoille ja ne rasittavat jokaisen toimialan tulosta.

Ympäristöpalveluiden (jätehuolto, kierrätyspalvelut, ympäristötuotteet) liikevaihto oli 122,3 miljoonaa euroa (113,1 milj. euroa). Liikevaihto kasvoi 8,2 %. Liikevoitto oli 15,9 miljoonaa euroa (13,5 milj. e). Kannattavuuden paraneminen johtui jo pitkään jatkuneesta jätehuollon operatiivisen toiminnan tehostamistyöstä. Kuljetuskaluston määrää on kolmena perättäisenä vuonna pystytty vähentämään samaan aikaan kun kuljetusten volyymi on kasvanut. Tämä on saatu aikaan ensi sijassa hyvällä reittisuunnittelulla. Kaluston keski-iän lasku on johtanut pienempiin korjauskuluihin.
Kierrätyspalveluiden tulosta rasittivat koneiden suuret korjauskulut. Kehittämisen painopiste on hyötykäyttökapasiteetin nostamisessa ja laitostoiminnan tehokkuuden parantamisessa. Ympäristötuotteiden liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani.

Kiinteistöpalveluiden (kiinteistönhoito ja siivouspalvelut) liikevaihto oli 87,8 miljoonaa euroa (79,8 milj. e). Liikevaihto kasvoi 10,0 %. Liikevoitto oli 6,2 miljoonaa euroa (7,7 milj. e). Siivouspalveluiden liikevoitto oli hyvä huolimatta siitä, että sitä heikensivät odotetusti vertailukautista suuremmat eläkekustannukset. Edellisvuotiselle tasolle siivouspalveluiden liikevoitto ei kuitenkaan yltänyt. Toimialan liikevoittoa heikensi myös kiinteistönhoidon huono tulos vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Vuoden jälkipuoliskolla kiinteistönhoidon tulos oli hyvä, mikä johtui uusien tuotannon suunnittelu- ja ohjausmenetelmien käyttöönotosta sekä kesällä tehdyistä tuotannon tehostamistoimenpiteistä.
 
Teollisuuspalveluiden (ongelmajätehuolto, teollisuuden puhtaanapito, vahinkosaneeraus, viemärihuolto) liikevaihto oli 57,0 miljoonaa euroa (52,9 milj. e). Liikevaihto kasvoi 7,8 %. Kaikkien tuotelinjojen paitsi teollisuuden puhtaanapidon liikevaihto kasvoi. Kysyntä teollisuudessa heikkeni vuoden aikana. Liikevaihdon kasvu johtui eräistä suurista vahinkosaneeraustöistä ja yritysostoista. Liikevoitto oli 4,8 miljoonaa euroa (5,1 milj. e). Teollisuuden puhtaanapidon ja vahinkosaneerauksen viimeisen vuosineljänneksen tulos oli pettymys. Näillä tuotelinjoilla epäonnistuttiin volyymin vaihteluista johtuvien alihankintakulujen hallinnassa. Korjaavana toimenpiteenä tuotelinjojen johtamista keskitettiin vuoden lopulla. Kapasiteetin suhteuttaminen kysyntään on myös käynnissä. Vahinkosaneerauksessa otetaan kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä käyttöön uusi tuotannonohjausjärjestelmä.


RAHOITUS

Korollista vierasta pääomaa oli 7,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Nettorahoituskulut pienenivät 23,3 % edellisvuotisesta ja olivat 3,7 miljoonaa euroa (4,8 milj. euroa). Ne olivat 1,4 % liikevaihdosta ja 13,7 % liikevoitosta. Käyttöpääomasta vapautui 5,7 miljoonaa euroa (0,7 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 41,0 % (38,1 %)ja gearing-prosentti 84,4 (91,9). Investoinnit rahoitettiin liiketoiminnan rahavirralla. Maksuvalmius oli hyvä.

INVESTOINNIT

Bruttoinvestoinnit olivat 33,6 miljoonaa euroa (14,8 milj. euroa), joista 12,0 miljoonaa euroa oli yritysostoja. Kalustoa uusittiin ja tuotannollisia toimitiloja laajennettiin sekä ostettiin 16 pienehköä yritystä. Poistot olivat 22,2 miljoonaa euroa (22,0 milj. euroa).

Joulukuussa allekirjoitettiin kauppakirja SPS Siivouspalvelut Oy:n ostosta Suomen Posti Oyj:ltä. Kauppa astui voimaan vuoden 2003 alusta. SPS Siivouspalveluiden liikevaihto on 13,5 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 700 henkilöä.


YHTIÖN OSAKKEET

Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeita vaihdettiin tammi-joulukuussa Helsingin Pörssissä 2.889.677 kappaletta, mikä on 18,3 % yhtiön osakekannasta. Vaihdon arvo oli 45,9 miljoonaa euroa. Kaupantekokurssi vaihteli 13,00 ja 22,25 euron välillä. Viimeinen kaupantekokurssi oli 15,50 euroa. Yhtiön osakkeiden markkina-arvo 31.12.2002 oli 245,3 miljoonaa euroa. Osakkeiden lukumäärä on 15.826.308.


VOITONJAKOEHDOTUS

Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus 1.4.2003 pidettävälle yhtiökokoukselle:

Voitonjakokelpoiset varat konsernitaseen 31.12.2002 mukaan euroa


67 606 759,00

Emoyhtiön voitto 1.1. - 31.12.2002 euroa

5 764 774,05

Emoyhtiön edellisten tilikausien voitto euroa

47 585 491,75

Emoyhtiön taseen mukaiset jakokelpoiset varat yhteensä 31.12.2002 euroa


53 350 265,80

Hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 0,75 euroa
15.826.308 osakkeelle euroa


11 869 731,00

Jätetään tilille edellisten tilikausien voitto euroa

41 480 534,80

Yhteensä euroa

53 350 265,80


Hallituksen päätöksen mukaan osingonjaon täsmäytyspäivä on 4.4.2003. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan täsmäytysajan päätyttyä 11.4.2003.

Tulos/osake oli 1,00 euroa. Ehdotettu osinko on 74,7 % osakekohtaisesta tuloksesta.


YHTEENVETO AML 2:7:N MUKAISISTA PÖRSSITIEDOTTEISTA

5.3.2002 yhtiö tiedotti, että sen tytäryhtiö Säkkiväline Oy sulautuu emoyhtiöönsä 1.4.2002. Sulautumisen jälkeen yhtiön operatiivinen toiminta tapahtuu Lassila & Tikanoja Oyj:n nimellä ja yhtiö lanseeraa kaikki toimialat kattavan L&T-tuotemerkin.

9.4.2002 annettiin pörssitiedote varsinaisen yhtiökokouksen päätöksistä:

Hallitukseen valittiin uudelleen Lasse Kurkilahti ja Soili Suonoja vuosiksi 2002-2003. Hallituksen kokoonpano on Heikki Hakala, Lasse Kurkilahti, Juhani Lassila, Juhani Maijala ja Soili Suonoja. Hallituksen puheenjohtaja on Juhani Maijala ja varapuheenjohtaja Heikki Hakala. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö.

Yhtiökokous päätti optio-oikeuksien antamisesta Lassila & Tikanoja –konsernin avainhenkilöille ja Lassila & Tikanoja Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Yhtiö antaa yhteensä enintään 400.000 optio-oikeutta. Kukin optio-oikeus oikeuttaa sen haltijan merkitsemään yhden Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeen, joten yhtiön osakkeiden lukumäärä voi nousta merkintöjen seurauksena enintään 400.000 uudella osakkeella. Kukin osake tuottaa yhden äänen. Näiden osakkeiden osuus on 2,5 % yhtiön tämänhetkisestä osakemäärästä ja sen tuottamista äänistä. Konsernin avainhenkilöt ovat tähän mennessä saaneet merkitä yhteensä 128.000 optiota, joilla osakkeen merkintähinta on 19,42 euroa.

15.10.2002 yhtiö antoi pörssitiedotteen, jossa kerrottiin ennakkotietoja kolmannen vuosineljänneksen tuloksesta.


HALLITUKSEN VALTUUDET

Hallituksella ei ole valtuuksia osakeanteihin eikä vaihtovelkakirjan tai optiolainan liikkeeseen laskemiseen.


NÄKYMÄT VUODELLE 2003

Lassila & Tikanojan palveluiden kysyntä kasvaa pitkällä aikavälillä vakaasti. Vuonna 2003 liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi nopeammin kuin vuonna 2002 ja tuloksen paranevan. Arviota tukevat muun muassa viime vuonna tehdyt yritysostot, myyntiresurssien vahvistuminen ja uudet tuotannonohjausjärjestelmät.



TULOSLASKELMA


1000 e


1-12/2002


%

Pro forma
1-12/2001


%

Muutos %

LIIKEVAIHTO

267 175

100

245 818

100

8,7

Hankinnan ja valmistuksen kulut


-217 611


-81,4


-201 853


-82,1


7,8

BRUTTOKATE

49 564

18,6

43 965

17,9

12,7

Myynnin ja markkinoinnin kulut


-8 582


-3,2


-5 447


-2,2

 

Hallinnon kulut

-8 637

-3,2

-7 294

-3,0

 

Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut


409


0,2


563


0,2

 

LIIKEVOITTO ENNEN LIIKEARVOPOISTOJA


32 754


12,3


31 787


12,9


3,0

Liikearvon poistot

-5 905

-2,2

-5 499

-2,2

 

LIIKEVOITTO

26 849

10,0

26 288

10,7

2,1

Rahoitustuotot ja -kulut

-3 677

-1,4

-4 794

-2,0

-23,3

VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ


23 172


8,7


21 494


8,7


7,8

Satunnaiset erät

 

 

 

 

 

VOITTO ENNEN VEROJA

23 172

8,7

21 494

8,7

7,8

Tuloverot

-7 189

-2,7

-6 674

-2,7

 

Vähemmistöosuudet

-99

 

24

 

 

TILIKAUDEN VOITTO

15 884

5,9

14 844

6,0

7,0




TASE
1000 e


12/2002


12/2001


VASTAAVAA

 

 

Pysyvät vastaavat

 

 

Aineettomat hyödykkeet

83 795

81 607

Aineelliset hyödykkeet

89 396

81 536

Sijoitukset

3 468

3 395

Pysyvät vastaavat yhteensä

176 659

166 538


Vaihtuvat vastaavat

 

 

Vaihto-omaisuus

2 311

1 726

Pitkäaikaiset saamiset

1

1

Lyhytaikaiset saamiset

28 292

28 546

Rahat ja pankkisaamiset

4 795

12 305

Vaihtuvat vastaavat yhteensä

35 399

42 578

Vastaavaa yhteensä

212 058

209 116



 

 

VASTATTAVAA

 

 

Oma pääoma

 

 

Osakepääoma

7 913

7 913

Muu sidottu oma pääoma

7 518

7 518

Varauksista siirretty osuus

2 943

2 179

Muu vapaa oma pääoma

67 607

61 983

Oma pääoma yhteensä

85 981

79 593

Vähemmistöosuudet

895

 

Pakolliset varaukset

526

526

 

 

 

Vieras pääoma

 

 

Laskennallinen verovelka

5 827

4 957

Pitkäaikainen vieras pääoma

66 450

76 234

Lyhytaikainen vieras pääoma

52 379

47 806

Vieras pääoma yhteensä

124 656

128 997

Vastattavaa yhteensä

212 058

209 116




TUNNUSLUVUT


12/2002

Pro forma
12/2001

Tulos/osake, e

1,00

0,94

Oma pääoma/osake, e

5,43

5,03

Osinko/osake, e

0,75*

0,60

Osinko/tulos, %

74,7*

64,1

Efektiivinen osinkotuotto, %

4,8*

3,3

Hinta/voitto–suhde (P/E)

15,4

19,2

Liiketoiminnan rahavirta/osake, e

2,66

2,57

Oman pääoman tuotto, %

19,2

19,5

Sijoitetun pääoman tuotto, %

16,5

15,9

Omavaraisuusaste, %

41,0

38,1

Gearing, %

84,4

91,9

 

 

 

Bruttoinvestoinnit, te

33 640

14 804

Poistot, te

22 220

21 962

Korolliset nettovelat, te

73 311

73 138

Henkilöstö keskimäärin kokopäiväiseksi muutettuna


3 763


3 676

Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä
% osakemäärästä


18,3


5,4**


*Hallituksen ehdotus
** 1.10. – 31.12.2001



RAHAVIRTALASKELMA

1000 e


12/2002

Pro forma
12/2001

Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta

48 599

47 772

Käyttöpääoman muutos

5 664

719

Rahoituserät ja verot

-12 229

-7 769

Liiketoiminnan rahavirta

42 034

40 722

Investoinnit konserniyrityksiin

-9 737

-316

Muut investoinnit

-22 993

-15 655

Käyttöomaisuuden myynnit

1 766

1 637

Investointien rahavirta

-30 964

-14 334

Maksetut osingot

-9 484

-7 913

Lainojen muutos

-9 096

-9 315

Rahoituksen rahavirta

-18 580

-17 228

Rahavarojen muutos

-7 510

9 160




TOIMIALAKOHTAISET TIEDOT

LIIKEVAIHTO

1000 e


12/2002

Pro forma
12/2001

muutos %

Ympäristöpalvelut

122 327

113 087

8,2

Kiinteistöpalvelut

87 841

79 836

10,0

Teollisuuspalvelut

57 007

52 895

7,8

Yhteensä

267 175

245 818

8,7



LIIKEVOITTO

 

12/2002

 

Pro forma

12/2001

 


1000 e

% liike-vaihdosta


1000 e

% liike-vaihdosta

Ympäristöpalvelut

15 863

13,0

13 515

12,0

Kiinteistöpalvelut

6 219

7,1

7 659

9,6

Teollisuuspalvelut

4 767

8,4

5 114

9,7

Yhteensä

26 849

10,0

26 288

10,7




KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN


1000 e


IV/2002


III/2002


II/2002


I/2002


LIIKEVAIHTO

 

 

 

 

Ympäristöpalvelut

31 819

32 151

31 017

27 340

Kiinteistöpalvelut

22 914

21 710

21 543

21 674

Teollisuuspalvelut

14 116

16 455

14 483

11 953

Yhteensä

68 849

70 316

67 043

60 967

 

 

 

 

 

LIIKEVOITTO

 

 

 

 

Ympäristöpalvelut

3 726

5 464

3 792

2 881

Kiinteistöpalvelut

1 694

2 686

572

1 267

Teollisuuspalvelut

414

2 770

1 474

109

Yhteensä

5 834

10 920

5 838

4 257

NETTORAHOITUSKULUT

-866

-954

-926

-931

VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ


4 968


9 966


4 912


3 326

 

 

 

 

 

LIIKEVOITTOPROSENTTI

 

 

 

 

Ympäristöpalvelut

11,7

17,0

12,2

10,5

Kiinteistöpalvelut

7,4

12,4

2,7

5,8

Teollisuuspalvelut

2,9

16,8

10,2

0,9

Lassila & Tikanoja

8,5

15,5

8,7

7,0




 


IV/2001

Pro forma
III/2001

Pro forma
II/2001

Pro forma
I/2001


LIIKEVAIHTO

 

 

 

 

Ympäristöpalvelut

28 959

28 681

29 157

26 290

Kiinteistöpalvelut

20 246

19 680

19 609

20 301

Teollisuuspalvelut

13 344

13 476

14 553

11 522

Yhteensä

62 549

61 837

63 319

58 113

 

 

 

 

 

LIIKEVOITTO

 

 

 

 

Ympäristöpalvelut

2 574

4 218

3 371

3 352

Kiinteistöpalvelut

1 700

2 994

1 338

1 627

Teollisuuspalvelut

964

1 934

1 988

228

Yhteensä

5 238

9 146

6 697

5 207

NETTORAHOITUSKULUT

-931

-1 334

-1 178

-1 351

VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ


4 307


7 812


5 519


3 856

 

 

 

 

 

LIIKEVOITTOPROSENTTI

 

 

 

 

Ympäristöpalvelut

8,9

14,7

11,6

12,8

Kiinteistöpalvelut

8,4

15,2

6,8

8,0

Teollisuuspalvelut

7,2

14,4

13,7

2,0

Lassila & Tikanoja

8,4

14,8

10,6

9,0




ANNETUT VASTUUSITOUMUKSET

1000 e


12/2002


12/2001

OMASTA PUOLESTA

 

 

Panttien kirjanpitoarvo

97

25

Kiinteistökiinnitykset

3 613

3 613

Yrityskiinnitykset

25

 

MUUT OMAT VASTUUT

 

 

Leasingvuokrat ja –vastuut

312

360



JOHDANNAISSOPIMUKSET

1000 e


12/2002


12/2001

KORONVAIHTOSOPIMUKSET

 

 

Kohde-etuuden arvo

52 000

52 000

Käypä arvo

-2 430

-1 410


Luvut ovat tilintarkastamattomia.


Lassila & Tikanoja Oyj merkittiin kaupparekisteriin 30.9.2001 Lassila & Tikanoja Oyj:n (entinen) jakauduttua kahdeksi julkiseksi yhtiöksi, Lassila & Tikanoja Oyj:ksi ja J.W. Suominen Yhtymä Oyj:ksi. Tilikautta 1.1. - 31.12.2001 ja jakautumista edeltävää aikaa koskevat vertailuluvut on esitetty pro forma -luvuin. Ne perustuvat Lassila & Tikanoja -yhtymän tilinpäätöksiin ajalta 1.1.1997 – 30.9.2001 sekä uuden Lassila & Tikanoja –konsernin tilinpäätökseen ajalta 30.9. – 31.12.2001 ja ne on laskettu ikään kuin Lassila & Tikanoja Oyj:n (entinen) jakautuminen olisi tullut voimaan jo 1.1.1997. Pro forma -laskentaa on selvitetty yksityiskohtaisesti jakautumis- ja tarjousesitteessä 1.3.2001, täydennetty 26.9.2001.


Helsingissä helmikuun 4. päivänä 2003

LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus


Juhani Maijala
hallituksen puheenjohtaja


Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Jari Sarjo, puh. 010 636 111.

Jakelu:
Helsingin Pörssi
Rahoitustarkastus
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lassila-tikanoja.fi