Ennusteet ja tulevaisuutta koskevat lausumat julkistetaan tilinpäätöstiedotteessa ja osavuosikatsauksissa. L&T julkistaa vain koko tilikautta koskevia tulosennusteita.
Näkymät vuodelle 2012 tilinpäätöstiedotteessa 2011, 2.2.2012
L&T toimii pääosin vähäsyklisillä markkinoilla, ja merkittävä osa yhtiön liikevaihdosta syntyy pitkäaikaisista palvelusopimuksista. Yleinen talouskehitys heijastuu kuitenkin erityisesti ympäristö- ja tukipalveluiden tilaustöihin.
Ympäristöpalveluiden näkymät ovat talouden epävarmuudesta huolimatta pääosin vakaat. Toimialan kannattavuuteen vaikuttaa erityisesti uusioraaka-aineiden hintakehitys ja L&T Recoilin laitoksen tuotantovarmuus.
Siivous- ja käyttäjäpalveluiden sekä Kiinteistönhoidon näkymät ovat vakaat, mutta talouden epävarmuus pitää kilpailutilanteen tiukkana molemmilla toimialoilla.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysynnän arvioidaan kasvavan hieman ja toimialan kannattavuuden paranevan. Mahdolliset valtion uusiutuville polttoaineille kohdistamien tukien muutokset voivat kuitenkin vaikuttaa L&T Biowatin raaka-ainehankintakustannuksiin ja lopputuotteen kysyntään.
Vuoden 2012 liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2011 ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla tai hieman parempi kuin vuonna 2011.
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-9/2011, 25.10.2011
Ympäristöpalveluiden näkymät loppuvuodelle ovat pääosin vakaat. Toimialan loppuvuoden kannattavuuteen vaikuttaa uusioraaka-aineiden hintakehitys ja L&T Recoilin laitoksen tuotantovarmuus.
Siivous- ja käyttäjäpalveluiden sekä Kiinteistönhoidon näkymät loppuvuodelle ovat vakaat.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysynnän arvioidaan yltävän loppuvuonna vertailukauden tasolle.
Koko vuoden liikevaihto kasvaa hieman vuodesta 2010 ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samaa tasoa kuin vuonna 2010.
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-6/2011, 26.7.2011
Ympäristöpalveluiden näkymät loppuvuodelle ovat pääosin vakaat. Toimialan kannattavuuteen vaikuttaa uusioraaka-aineiden hintakehitys ja L&T Recoilin laitoksen tuotantovarmuus syyskuussa pidettävän huoltoseisokin jälkeen. Toimialalla toteutetaan kustannusten nousuun perustuvia hinnankorotuksia.
Siivous- ja käyttäjäpalveluiden sekä Kiinteistönhoidon markkinoiden arvioidaan kasvavan hitaasti. Toimialoilla toteutetaan kustannusten nousuun perustuvia hinnankorotuksia.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysynnän arvioidaan vahvistuvan. Dynaaminen sähköntuotannon tuki puupolttoaineille astui voimaan heinäkuun alussa.
Koko vuoden liikevaihto kasvaa hieman vuodesta 2010 ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samaa tasoa kuin vuonna 2010.
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-3/2011, 27.4.2011
Teollisuuden käyntiasteiden nousu kasvattaa jätevolyymeja ja prosessipuhdistus- ja materiaalihyötykäyttöratkaisujen kysyntää. Kohonneet uusioraaka-aineiden hinnat ja jäteveron nousu parantavat kierrätyspalveluiden näkymiä.
Yhteisyritys L&T Recoilin laitoksen tuotantovarmuus vaikuttaa Ympäristöpalveluiden kannattavuuteen. Pääpaino on edelleen laitoksen käyntiasteen nostamisessa ja perusöljyn saannon parantamisessa.
Siivous- ja käyttäjäpalveluiden sekä Kiinteistönhoidon markkinoiden arvioidaan pysyvän haasteellisina ja hintakilpailun kireänä.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysynnän arvioidaan vahvistuvan. Valtion uusiutuville polttoaineille suuntaamat tukitoimet vaikuttavat puupohjaisten polttoaineiden kysyntään ja hintatasoon positiivisesti vuoden jälkipuoliskolla.
Yritysostot tulevat kasvattamaan yhtiön liikevaihtoa aiempaa arviota enemmän.
Koko vuoden liikevaihto kasvaa hieman vuodesta 2010 ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samaa tasoa kuin vuonna 2010. Aikaisempi arvio: Vuoden 2011 liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samaa tasoa kuin vuonna 2010.
Näkymät vuodelle 2011 tilinpäätöstiedotteessa 2010, 3.2.2011
Ympäristöpalveluissa jätehuollon ja kierrätysliiketoiminnan näkymät vuodelle 2011 ovat parantuneet. Teollisuuden nousevien käyntiasteiden arvioidaan kasvattavan jätevolyymeja ja prosessipuhdistus- ja materiaalihyötykäyttöratkaisujen kysyntää. Kierrätysliiketoiminnan näkymiä parantavat kohonneet uusioraaka-aineiden hinnat ja jäteveron nousu.
Siivous- ja käyttäjäpalveluiden sekä Kiinteistönhoidon markkinoiden arvioidaan pysyvän haasteellisina.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysyntänäkymät ovat maltilliset. Valtion uusiutuville polttoaineille suunnittelemien tukitoimien arvioidaan vaikuttavan positiivisesti lähinnä vuoden jälkipuoliskolla.
Vuoden 2011 liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samaa tasoa kuin vuonna 2010.
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-9/2010, 26.10.2010
Ympäristöpalveluissa jätehuollon ja kierrätysliiketoiminnan näkymät loppuvuodelle ovat vakaat. Jätevolyymien kasvu ja uusioraaka-ainemarkkinoiden elpyminen jatkunevat maltillisina. Teollisuuden käyntiasteet ovat nousseet alkuvuodesta, minkä arvioidaan pitävän ongelmajäte- ja prosessipuhdistuspalveluiden kysynnän hyvällä tasolla.
Keravan kierrätyslaitoksen uuden tuotantolinjaston käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset rasittavat tulosta vielä vuoden viimeisellä neljänneksellä. Laitoksen arvioidaan olevan tuotantokäytössä vuoden vaihteessa.
Siivous- ja käyttäjäpalveluiden sekä Kiinteistönhoidon markkinoiden arvioidaan pysyvän loppuvuonna ennallaan.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysyntä jää edellisvuotta alhaisemmalle tasolle. Päästöoikeuden ja fossiilisten polttoaineiden alhaiset hinnat pitävät uusiutuvien polttoaineiden kilpailukyvyn heikkona.
Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2009. Operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan hieman heikompi kuin vuonna 2009. (Aiempi ohjeistus: Koko vuoden liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2009.)
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-6/2010, 27.7.2010
Ympäristöpalveluissa jätehuollon ja kierrätysliiketoiminnan markkinanäkymät loppuvuodelle ovat parantuneet. Jätevolyymien arvioidaan kasvavan. Uusioraaka-aineiden kysyntä ja markkinahintojen elpyminen jatkunevat maltillisina. Teollisuuden käyttöasteet ovat olleet nousussa, minkä vuoksi ongelmajäte- ja prosessipuhdistuspalveluiden kysynnän arvioidaan vahvistuvan.
Yhteisyritys L&T Recoilin laitoksen elokuussa alkavalla noin kuukauden mittaisella huoltoseisokilla parannetaan laitoksen tuotantovarmuutta ja jalostusastetta. Viime vuoden jälkipuoliskolla laitos ei vielä toiminut ja yhteisyritys teki merkittävän tappion.
Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden markkinoiden arvioidaan pysyvän loppuvuonna ennallaan. Vallitseva taloustilanne pitää kuitenkin kilpailutilanteen tiukkana.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysynnän arvioidaan jatkuvan heikkona. Päästöoikeuden ja fossiilisten polttoaineiden alhaiset hinnat heikentävät uusiutuvien polttoaineiden kilpailukykyä. Valtion suunnittelemien tukitoimien uusiutuvien polttoaineiden käytön lisäämiseksi odotetaan vaikuttavan positiivisesti pidemmällä aikavälillä, mutta ei vielä kuluvana vuonna.
Koko vuoden liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2009.
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-3/2010, 29.4.2010
Ympäristöpalveluissa jätehuollon näkymät ovat vakaat. Taloudellisen suhdanteen arvioidaan pitävän jätemateriaalien kuljetusvolyymit nykytasolla, mutta vastaavasti teollisuuden käyntiasteiden kohoaminen lisännee ongelmajäte- ja prosessipuhdistuspalveluiden kysyntää. Kierrätysliiketoiminnassa uusioraaka-aineiden hintojen elpyminen jatkunee maltillisena. L&T Recoilin laitoksen tuotannon arvioidaan vakiintuvan suunnitellulle tasolle.
Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden markkinoiden arvioidaan pysyvän ennallaan. Vallitsevan taloustilanteen oletetaan lisäävän kilpailutuksia ja vähentävän lisäpalveluiden tilauksia.
Puupolttoaineiden kysynnän arvioidaan jäävän edellisvuotta alhaisemmalle tasolle. Päästöoikeuden ja fossiilisten polttoaineiden alhainen hinta heikentää uusiutuvien polttoaineiden kilpailukykyä. Valtion suunnitellut tukitoimet uusiutuvien polttoaineiden käytön lisäämiseksi vaikuttavat positiivisesti pidemmällä aikavälillä, mutta eivät vielä kuluvana vuonna.
Koko vuoden liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2009.
Näkymät vuodelle 2010 tilinpäätöstiedotteessa 2009, 10.2.2010
Ympäristöpalveluissa jätemateriaalien kuljetus- ja kierrätysvolyymien arvioidaan pysyvän ennallaan. Uusioraaka-aineiden kysyntä ja myyntihinnat elpynevät hitaasti. Teollisuuden tämänhetkiset käyntiasteet pitävät ongelmajätemäärät sekä ylläpitotöiden kysynnän alhaisina. L&T Recoilin laitoksen tuotanto on edelleen vakiintumatonta. Sen käyntiasteella on merkittävä vaikutus toimialan kannattavuuteen.
Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden markkinoiden arvioidaan pysyvän ennallaan tai heikkenevän. Asiakkaiden tiukan taloustilanteen oletetaan lisäävän kilpailutuksia ja vähentävän lisäpalveluiden tilauksia.
L&T Biowatin puupolttoaineiden kysynnän arvioidaan jatkuvan maltillisena teollisuuden alhaisten käyntiasteiden ja sähkön matalan tukkuhinnan vuoksi. Lisäksi päästöoikeuden alhainen hinta heikentää puupohjaisten polttoaineiden kilpailukykyä.
Vuoden 2010 liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2009.
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-9/2009, 27.10.2009
Ympäristöpalveluissa jätemateriaalien kuljetus- ja kierrätysvolyymit pysynevät loppuvuonna vakaina. Uusioraaka-aineiden kysynnän ja myyntihintojen elpymisen arvioidaan jatkuvan maltillisena.
Lämmityskauden alkaminen kasvattaa L&T Biowatin puupolttoaineiden kysyntää, mutta teollisuuden alhaiset käyntiasteet ja matala sähkön tukkuhinta pitävät kysyntänäkymät vertailukauteen nähden heikkoina. Myös päästöoikeuden alhainen hinta heikentää puupohjaisten polttoaineiden kilpailukykyä. L&T Biowatin toimintaa sopeutetaan heikentyneeseen kysyntään.
Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluissa näkymät loppuvuodelle ovat vakaat. Asiakkaiden tiukka taloustilanne on kuitenkin lisännyt kilpailutuksia ja vähentänee lisäpalveluiden tilauksia.
Teollisuuden alhaiset käyntiasteet pitävät ongelmajätemäärät alhaisina myös loppuvuonna ja supistavat ylläpitotöiden kysyntää. Tuotannon sopeuttamistoimia vastaamaan talvikauden hiljaisempaa kysyntää jatketaan.
Koko vuoden liikevaihto laskee hieman viimevuotisesta. Operatiivisen toiminnan liikevoitto paranee hieman.
Näkymiä on tarkennettu edellisestä osavuosikatsauksesta, jossa todettiin: ”Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla kuin viime vuonna ja koko vuoden operatiivisen toiminnan liikevoiton olevan samalla tasolla tai paranevan hieman. Tämä edellyttää L&T Recoilin laitoksen tuotannon käynnistymistä alkusyksystä.”
Näkymät loppuvuodelle osavuosikatsauksessa 1-6/2009, 28.7.2009
Pääosa L&T:n liiketoiminnasta tapahtuu vähäsyklisillä markkinoilla, mutta pitkittyvä talouden taantuma heijastuu myös L&T:n tarjoamien palveluiden kysyntään.
Ympäristöpalveluissa jätemateriaalien kuljetus- ja kierrätysvolyymien arvioidaan edelleen pienenevän ja uusioraaka-aineiden markkinahintojen ja kysynnän pysyvän alhaisina. Metsäteollisuuden käyntiasteet pysynevät alhaisina, mikä vaikeuttaa L&T Biowatin raaka-aineen hankintaa. Fossiilisten polttoaineiden alhainen hintataso yhdessä laskeneen päästöoikeuden hinnan kanssa rajoittaa puupohjaisten biopolttoaineiden kysyntää.
Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluissa kilpailutilanteen arvioidaan jatkuvan kireänä ja kilpailutusten lisääntyvän. Talouden epävakaus vaikeuttaa uus- ja lisämyyntiä ja sopimuksia arvioidaan uusittavan supistetuin työohjelmin.
Teollisuuspalveluiden markkinatilanteen arvioidaan pysyvän haasteellisena loppuvuonna. Teollisuuden tilauskannat ovat edelleen poikkeuksellisen pienet, mikä merkinnee asiakkaille lisää kapasiteetin leikkauksia ja tuotannonrajoituksia. Alentuneet käyntiasteet pienentävät ongelmajätevolyymeja ja kysynnän nopeat vaihtelut vaikeuttavat tuotannon sopeuttamista.
Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla kuin viime vuonna ja koko vuoden operatiivisen toiminnan liikevoiton olevan samalla tasolla tai paranevan hieman. Tämä edellyttää L&T Recoilin laitoksen tuotannon käynnistymistä alkusyksystä.
Näkymiä on tarkennettu edellisestä osavuosikatsauksesta, jossa todettiin: ”Koko vuoden liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevalla samalla tasolla kuin viime vuonna. Tämä edellyttää onnistumista toiminnan ja kustannusten sopeuttamisessa sekä L&T Recoilin toiminnan käynnistymistä suunnitelmien mukaan.”
Pääosa L&T:n liiketoiminnasta tapahtuu vähäsyklisillä markkinoilla, mutta talouden taantuma heijastuu myös L&T:n tarjoamien palveluiden kysyntään.
Jätemateriaalien kuljetus- ja kierrätysvolyymien arvioidaan pienenevän edelleen loppuvuonna. Uusioraaka-aineiden markkinahintojen ja kysynnän ennakoidaan pysyvän alhaisina lähikuukausien ajan. Metsäteollisuuden käyntiasteet ovat edelleen alhaiset, mikä vaikeuttaa L&T Biowatin raaka-aineen hankintaa. Fossiilisten polttoaineiden alhainen hintataso rajoittaa puupohjaisten biopolttoaineiden kysyntää ja hinnoittelua.
Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluissa kilpailutilanne jatkuu kireänä ja kilpailutukset lisääntyvät. Talouden epävakaus vaikeuttaa uus- ja lisämyyntiä ja sopimuksia uusittaessa palveluja karsitaan.
Teollisuuspalveluiden markkinatilanteen arvioidaan pysyvän haasteellisena koko vuoden. Kysynnän odotetaan kuitenkin vilkastuvan ensimmäisen neljänneksen jälkeen aikaisempien vuosien tapaan. Teollisuuden alentuneet käyntiasteet pienentävät ongelmajätevolyymeja ja kysynnän nopeat vaihtelut pitävät tuotannon sopeuttamisen haasteellisena.
Koko vuoden liikevaihdon ja operatiivisen toiminnan liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin viime vuonna. Tämä edellyttää onnistumista toiminnan ja kustannusten sopeuttamisessa sekä L&T Recoilin toiminnan käynnistymistä suunnitelmien mukaan.