Yritysvastuu

Yritysvastuu  

L&T:n tavoitteena on olla kannattava ja kilpailukykyinen sijoituskohde, haastava ja turvallinen työpaikka, luotettava yhteistyökumppani ja hyvä yrityskansalainen. L&T:llä noudatetaan säädöksiä ja määräyksiä ja toimitaan hyvien liiketapojen mukaisesti. Yhtiö pyritään pitämään kannattavana ja kilpailukykyisenä parantamalla tehokkuutta ja erilaistumalla muun muassa tuotekehityksen avulla. Henkilöstö on sitoutunut toiminnan jatkuvaan parantamiseen.
 
L&T:n tavoitteet suhteessa asiakkaisiin, henkilöstöön, yhteiskuntaan ja ympäristöön on määritelty tarkemmin toimintapolitiikassa. L&T:n toimintaperiaatteista muodostuvat yhteiset pelisäännöt, joiden avulla toimintapolitiikan määrittelemiin tavoitteisiin pyritään. L&T on allekirjoittanut Elinkeinoelämän peruskirjan kestävän kehityksen aikaansaamiseksi (The ICC Business Charter for Sustainable Development).

Toimintaperiaatteet toteutuvat L&T:läisten toiminnan kautta. Niiden toteutumista arvioidaan muun muassa kehityskeskusteluissa sekä työtyytyväisyystutkimusten, sisäisten arviointien ja asiakastyytyväisyystutkimusten avulla.

L&T:n johtamisjärjestelmä

L&T:n toimintaa suunnitellaan, ohjataan ja kehitetään johtamisjärjestelmän (L&T Integrated Management System, IMS) avulla. Järjestelmä sisältää yhteisesti määritellyt toimintatavat ja antaa työvälineitä strategian toteuttamiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen.

Riskienhallinta on integroitu osaksi L&T:n johtamis-, seuranta- ja raportointijärjestelmiä. Riskienhallinnan tavoitteet, vastuualueet ja raportointimenettely on määritelty hallituksen vahvistamassa riskienhallintapolitiikassa. Hallitus on vahvistanut myös rahoitus-, vakuutus- ja tiedonantopolitiikat sekä sisäisen valvonnan toimintaperiaatteet.

Ympäristö-, terveys- ja työturvallisuusasioiden hallinta

Ympäristö-, terveys- ja työturvallisuusasioiden hallinta ja laadunhallinta sisältyvät L&T:n johtamisjärjestelmään. L&T:n kolmivuotinen ympäristö-, terveys- ja työturvallisuusohjelma (YTT) perustuu YTT-näkökohtiin, yhtiön strategiaan sekä riskien ja vaarojen arviointeihin. YTT-päämäärät vuosille 2007–2009 olivat työkyvyn ylläpito ja parantaminen, hyvän työturvallisuuskulttuurin rakentaminen sekä energiankulutuksen ja päästöjen vähentäminen. YTT-päämääristä johdetaan YTT-tavoitteet, ja jokainen yksikkö sisällyttää omat YTT-tavoitteensa toimintasuunnitelmiinsa. Yksiköissä YTT-ryhmät tekevät päätöksiä ja konkreettisia toimenpiteitä työyhteisön kehittämiseksi.

Sertifioitua toimintaa

L&T noudattaa toiminnassaan laadunhallinnan ISO 9001, ympäristöjärjestelmän ISO 14001 sekä työterveys- ja työturvallisuusjohtamisen OHSAS 18001 standardien mukaisia periaatteita. L&T:n johtamisjärjestelmä ja merkittävä osa palvelutuotannosta on sertifioitu kyseisten standardien mukaisesti. Lisäksi L&T:n puhdistuspalveluilla elintarviketeollisuudelle on ISO 22000:n mukainen elintarviketurvallisuusjärjestelmän sertifikaatti.


 



L&T:n toimintaperiaatteet

L&T:n toimintaperiaatteet ovat L&T:läisten yhteiset pelisäännöt.

Tuotekehitys

Tuotekehitys vastaa L&T:n palveluvalikoiman kehittämisestä.