Sosiaalinen vastuu

Sosiaalinen vastuu 

Sosiaalinen vastuu L&T:n toimintapolitiikassa

L&T:n johtaminen perustuu luottamukseen organisaation kaikilla tasoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa vastuun aitoa jakamista laajalle organisaatioon, mikä lisää työn mielekkyyttä ja haastavuutta. Vastuuseen liittyvät aina riittävät valtuudet. L&T haluaa olla turvallinen työpaikka, joka kannustaa itsensä kehittämiseen ja rohkeuteen toiminnassa.

Kiinnitämme henkilöstövalinnoissamme huomiota pätevyyteen, vastuunottokykyyn ja haluun kehittyä itse sekä haluun kehittää toimintaamme. Tuemme palveluksessamme jo olevien siirtymistä uusiin työtehtäviin yhtiössämme. Edellytämme sovittujen toimintatapojen noudattamista. Esimiestyön keskeisenä tavoitteena on taata henkilöstölle parhaat mahdolliset edellytykset menestyä omassa työssään.

Työkyvyn hallinta

L&T:n tavoitteena on, että mahdollisimman moni L&T:läinen pysyisi työkykyisenä vanhuuseläkkeeseen saakka. Tätä tavoitetta tukee Suomessa käynnistetty työkyvynhallintaohjelma Sirius, jonka avulla pyritään sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämiseen. Siriuksen lähtökohtana on, että työkykyasiat ovat tärkeä osa päivittäisjohtamista. Työkykyongelmiin puuttumiseen on kehitetty yhtenäiset toimintatavat, ja esimiehiä  koulutetaan tunnistamaan työkykyongelmat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Työturvallisuus

Yksi L&T:n toiminnan lähtökohdista on varmistaa henkilöstölleen turvallinen työympäristö. Tähän pyritään  tunnistamalla ennalta erilaisiin työtehtäviin liittyvät riskit ja vaaratekijät sekä vähentämällä ja poistamalla niitä aktiivisesti. Työturvallisuusriskien hallinta on osa päivittäisjohtamista ja olennainen osa L&T:n johtamisjärjestelmää.

Tasa-arvosuunnitelma

L&T:n tasa-arvosuunnitelmaan on kirjattu tasa-arvoisen kohtelun perusperiaatteet. Henkilön ikä, sukupuoli, uskonto tai etninen tausta ei saa olla syrjivänä tekijänä työhönotossa eikä työsuhteen aikana. Tasa-arvosuunnitelman mukaiset toimintatavat on määritelty johtamisjärjestelmässä, ja ne ovat muissa L&T:n toimintamaissa kuin Suomessa paikallista lainsäädäntöä tiukemmat.